Jonne Virtanen vitsaili Sportin kokoonpanosta ja oman uransa päätöksestä: ”Silloin kannattaa lopettaa”
Kuva: Juha Tamminen
Vaasan Sport matkusti Tampereelle Tapparan vieraaksi tiistaina. Sport ryösti ottelusta komeasti kolme pistettä voittamalla loppulukemin 3-2.
Sport pelasi ottelun rajusti vajaalla kokoonpanolla. Joukkueella oli käytettävissään ainoastaan kolme kentällistä ja lisäksi myös maalivahti Rasmus Korhonen oli lainattu Ässistä.
Uransa tähän kauteen päättävä Liigan kulttihyökkääjä ja Sportia edustava Jonne Virtanen oli ennen ottelun alkua Olli Erosen haastattelussa C Morella. Virtanen vitsaili Sportin kokoonpanosta sekä oman uransa päätöksestä seuraavasti:
– Kyllä tänä aamuna kun hallille tulin, niin katoin, että molemmat Riskat (Erik ja Filip) pelaa ylivoimaa ja ite en, niin kyllä siinä kohtaa tuli sellainen fiilis, että aika oikea päätös lopettaa. Sata kertaa sadasta, jos kaksi Riskaa pelaa ylivoimaa ja ite et mahdu, niin silloin kannattaa lopettaa.
33-vuotias Virtanen on tehnyt tällä kaudella 39 otteluun tehopisteet 2+2. Hän on pelannut Liiga-urallaan yli 600 ottelua. Sportin lisäksi hän on edustanut TPS:ää, Lukkoa, JYPiä sekä SaiPaa. Palkintokaapista löytyy yksi Suomen mestaruus.
Voit katsoa koko haastattelun tästä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: NHL:n iso jytky yllätti Mikael Granlundin – ”Meidän paras pelaajamme”
- Podcast: Jarmo Kekäläinen tuomassa NHL-legendan Buffaloon
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan