Liigassa nähdään kovan luokan paluumuuttaja tulevalla kaudella. Hyökkääjä Joonas Kemppainen pelaa nimittäin ensi kaudella Oulun Kärpissä, uutisoi Iltalehti.

33-vuotias Kemppainen on viettänyt KHL:ssä viimeiset kuusi kautta. Edelliset kolme sujuivat Pietarin SKA:ssa, niitä edeltävät kaksi Salavat Julajev Ufassa ja sitä ennen yksi Sibir Novosibirskissä. Tällä kaudella hän iski 40 otteluun runkosarjassa pisteet 13+14=27 sekä neljään otteluun pudotuspeleissä yhden maalin.

Kemppainen on pelannut urallaan aiemminkin Kärpissä. Hän edusti joukkuetta kaudet 2010-15 ja oli juhlimassa myöskin kahta Suomen mestaruutta. Liigassa hän on pelannut myöskin HPK:n ja Ässien riveissä.

Kovien Liiga-kausiensa jälkeen Kemppainen pelasi Pohjois-Amerikassa kauden 2015-16. Hän pelasi NHL:ssä Boston Bruinsissa 44 ottelua pistein 2+3 sekä AHL:ssä Providence Bruinsissa 11 ottelua tehoin 1+4. Tuon kauden jälkeen Kemppainen siirtyi pelaamaan KHL:ään.

Maajoukkueurallaan Kemppainen on nähty kertaalleen olympialaisissa (2018) sekä kahdesti MM-kisoissa (2015, 2017).