Kolme pistettä – NHL:n suomalaispelaaja teki upean paluun kahden kuukauden jälkeen: ”Kaipasimme häntä”

Lähes kaksi kuukautta sivussa ollut New Jersey Devilsin Janne Kuokkanen palasi NHL-kaukaloihin viikonloppuna upein ottein, kun hän iski kahdessa eri pelissä pisteille lukemin 1+1 ja 0+1. Tehotilastokin nousi kahdesti napsun verran plussalle.
Devils tosin hävisi sekä Florida Panthersille että NY Islandersille, mutta suomalaispelaajaa ei voi osoittaa syyttävällä sormella.
– Janne ei ollut pelannut pitkään aikaan, joten hän oli innoissaan päästessään taas mukaan. Hän on pelannut hyvin ja juuri oikealla tavalla, ja me kaipasimme häntä, slovakialainen joukkuekaveri Tomas Tatar iloitsi NHL:n nettisivuilla.
Kuokkanen summasi viime kaudella tehopiste-ennätyksekseen 8+17=25, nyt kasassa on saldo 6+8=14. Pelaajan erityisala on alivoima, ja hän on yksi eniten joukkueen hyökkääjistä alivoimaa pelaava.
– Olen pelannut sitä paljon tällä kaudella, ja se on ollut iso osa peliäni. Olen ollut todella iloinen saadessani mahdollisuuden alivoimapelaamiseen ja roolini täyttämiseen, Kuokkanen sanoi aiemmin.
Itäisen konferenssin joukkueista toiseksi vähiten pisteitä (54) saalistaneen joukkueen kausi päättyy 13 ottelun kuluttua runkosarjaan.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Floridan suomalaiset liekeissä! Mestaruus enää yhden kiinnityksen päässä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Suomalaispuolustajan sopimus puretaan Ruotsissa – tässä seuraava osoite
- Ruotsalaisseura sai merkittävän lahjoituksen – suomalaispelaajan siirto saatiin maaliin
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!