IS: Ex-kiekkoilija Hannu Pikkaraiselle ehdotonta vankeutta raiskauksesta
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut ex-jääkiekkoilija Hannu Pikkaraisen raiskauksesta kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen, uutisoi Ilta-Sanomat.
Lehden saamien tietojen mukaan rikos tapahtui Helsingissä 14. kesäkuuta 2020. Rikos tapahtui uhrin kotona tämän mentyä nukkumaan jatkobileiden jälkeen. Pikkarainen oli riisunut uhrin osittain ja ollut tämän kanssa suojaamattomassa yhdynnässä. Nainen oli havahtanut tilanteeseen kesken kaiken.
– Asiassa on selvitetty Pikkaraisen olleen sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa käyttäen hyväksi sitä, että asianomistaja on ollut uni- ja päihtymystilastaan johtuen kykenemätön ilmaisemaan tai muodostamaan tahtoaan, käräjäoikeuden julkisessa selosteessa kerrotaan IS:n mukaan.
Pikkaraisen mukaan yhdyntä olisi tapahtunut yhteisymmärryksessä. Teosta pitkäkestoisia ja psyykkisiä oireita saanut uhri näkee asian toisin.
Pikkarainen velvoitettiin korvaamaan naiselle kärsimyksestä 5 000 euroa ja tilapäisestä haitasta 4 000 euroa. Tuomio ei ole kuitenkaan vielä lainvoimainen, sillä asiasta voi valittaa hovioikeuteen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan

- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan