Pikkuleijonat romahti lohkokakkoseksi – puolivälierissä hirmuinen vastustaja
Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue nöyrtyi lohkossaan toiseksi, kun Ruotsi oli tiistai-iltana vahvempi maalein 4-3.
Pikkuleijonat joutui ottelussa takaa-ajaksi heti ensimmäisessä erässä, jonka Ruotsi voitti maalein 2-1. Ruotsin maaleista vastasivat Mattias Hävelid ja Tim Almgren. Suomen ainokaisen iski erässä Topi Rönni.
Toisessa erässä Ruotsi karkasi puolestaan hetkeksi jo kolmen maalin karkumatkalle, kun ensiksi Filip Bystedt onnistui maalinteossa ja hetkeä myöhemmin Hävelid vei illan toisella osumallaan Ruotsin jo 4-1-johtoon.
Pikkuleijonat sai kuitenkin tehtyä toisessa erässä vielä tärkeän kavennusosuman Lenni Hämeenahon onnistuttua ylivoimalla maalinteossa.
Kolmannessa erässä Suomi lähtikin nälkäisesti takaa-ajoon, joka lopulta tuotti myös tulosta, kun Hämeenaho antoi fantastisen syötön Tuomas Uroselle, joka toi Pikkuleijonat jo maalin päähän. Suomen hallinnasta huolimatta lisäosumia ei kuitenkaan valitettavasti enää nähty, joten Ruotsi nappasi 4-3-voiton.
MM-turnaus jatkuu seuraavaksi torstaina puolivälierissä, jossa Suomi kohtaa yhden turnauksen suurimmista suosikeista eli Kanadan. Lohkovoittaja Ruotsi saa puolestaan vastaansa lohkojumboksi jääneen Saksan. Voit tutusta MM-kisojen tuloksiin ja otteluohjelmaan täältä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Faneille herkkua – näin voit seurata Liigan päätöskierrosta ilmaiseksi!
- Liiga-seuran kapteeni uhkasi heittää hanskat tiskiin – näin kävi
- Se oli siinä – Juha Jääskä koki karun kohtalon NHL:ssä
- Toimittaja paljasti: Suomi päätyy radikaaliin ratkaisuun World Cupin suhteen, jos Venäjä on mukana
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä