KHL:stä ei asiaa Leijoniin: Jere Lehtinen avasi Miro Aaltosen ”kohusiirron” taustoja – ”Ei ole menossa Venäjälle”
KHL:n suunnalta kantautui vappuna eriskummallisia uutisia, kun Avtomobilist Jekaterinburg tiedotti tehneensä sopimukset maalivahti Juha Metsolan, pakki Jyrki Jokipakan ja hyökkääjä Miro Aaltosen kanssa.
Tiedote kuulosti oudolta. Suomalaiset ovat nimenomaan aiemmin lähteneet KHL:stä suurin joukoin Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
Kolmikosta Aaltosen tilannetta avattiin maanantaina Suomen Jääkiekkoliiton tiedotteessa – joka ei jättänyt minkäänlaisia kysymysmerkkejä ilmaan.
– Toisin kuin sunnuntaina uutisoitiin, Aaltonen ei ole ensi kaudella menossa Venäjälle. Hän solmi sopimuksen kaudesta 2022-23 ennen olympialaisia ja purkutoimet aloitettiin välittömästi Ukrainan sodan käynnistyttyä. Lopullinen sinetti sopimuksen purulle pitäisi olla päivien tai jopa tuntien kysymys, Leijonien GM Jere Lehtinen taustoitti.
Lisäksi tiedotteessa kerrottiin varsin tyhjentävästä ja loogisesta linjauksesta. Suomen Jääkiekkoliiton kanta on se, että Venäjällä ensi kaudella pelaavat pelaajat eivät voi pelata maajoukkueessa.
Suomi jatkaa valmistautumista kohti MM-kotikisoja tällä viikolla pelattavalla Ruotsin turnauksella. Venäjän paikan ottaa EHT:n uusi tuttavuus Sveitsi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Antti Pennaselta iso päätös – Jesse Puljujärvelle kova kohtalo MM-kisoissa
- LIVESEURANTA: Suomi-USA – Leijonat kohtaa hallitsevan maailmanmestarin
- Antti Pennanen nosti esiin huiman tilaston Suomen pelistä: ”Kova suoritus”
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa USA:n – tv-lähetykset ja selostaja
- Aatu Räty odottaa innolla yhden USA-pelaajan kohtaamista: ”Katotaan, kumpi on kovempi jätkä”
- Mikael Granlundin saapumisesta iso paljastus
- Maalivahti vaihtuu – tässä Leijonien kentälliset USA-otteluun!
- Leijonista iso uutinen – tämän miehen kisapassi leimattiin!
- UC: Teuvo Teräväinen olisi halunnut jatkaa MM-kisoissa – sitten tuli käsky
- MM-kisoissa jättiyllätys – sankarivahdille makoisa päänahka: ”Toivon, ettei autoani sytytetä tuleen”
- LIVESEURANTA: Leijonat kaatoi Unkarin ja jatkaa puhtaalla pelillä!
- Antti Pennaselta iso paljastus Mikael Granlundista
- UC: Teuvo Teräväinen olisi halunnut jatkaa MM-kisoissa – sitten tuli käsky
- MTV:n ohjeistus Elisan asiakkaille – näin saat jääkiekon MM-ottelut näkyviin
- Jymypaukku! MM-kisoissa jättimäinen yllätys
- Maalivahti vaihtuu – tässä Leijonien kentälliset USA-otteluun!
- Jussi Jokinen sanoi Viaplaylla suoraan kuka pitäisi istuttaa Teräväisen tilalle: ”Kuin nenä päähän”
- Leijonista iso uutinen – tämän miehen kisapassi leimattiin!
- Liigan hopeamitalisti KooKoo löi pöytään kaksi sopimusuutista – teki ison kiinnityksen
- Unkarin pelaaja teki erikoisen huomion Leijonista: ”Hassu juttu”