Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajatilanne ensi syksystä alkaen alkaa hahmottua, uutisoi Iltalehti.

Lehden saamien tietojen mukaan KHL-pestinsä sodan vuoksi jättänyt Tomi Lämsä on lähellä kaksivuotista sopimusta Suomen Jääkiekkoliiton kanssa. Työnkuvaan sisältyisi tiettävästi myös huippu-urheilujohtajan rooli, joko yksin tai jaettuna.

Lämsä valmensi viimeiset viisi kautta KHL:n Salavat Julajev Ufassa. Näistä kolme ensimmäistä mies toimi apuvalmentajana ja viimeiset kaksi pääkäskijänä. Varmaa pesti Nuorissa Leijonissa ei vielä ole, sillä 42-vuotias luotsi on Iltalehden tietojen mukaan haluttu nimi myös ulkomailla. Valmentaja on tiettävästi käynyt neuvotteluja Sveitsin ja Saksan pääsarjaseurojen, sekä jopa NHL:n suuntaan.

Koronapandemian vuoksi vuodenvaihteesta elokuulle siirretyissä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Suomen peräsimessä nähdään vielä vahvistamattomien tietojen mukaan Antti Pennanen.