Pikkukaupungista nousi kaksi pelaajaa liigafinaaleihin – ja toinen jopa MM-kisoihin Leijoniin
TAMPERE. Ylivieskasta ei välttämättä ensimmäisenä tule mieleen jääkiekkoa, mutta nyt paikalliset kiekkosuuruudet ovat tehneet hienoa jälkeä.
Tapparan Mikael Seppälä voitti Suomen mestaruuden ja nyt hän on mukana MM-finaaliin taas yltäneessä leijonalaumassa. Toinen ylivieskalainen liigatimantti Jonne Tammela sai TPS:n väreissä aiemmin keväällä hopeaa.
Muita ylivieskalaisia tunnettuja pelaajia ovat esimerkiksi KalPan hyökkääjä Benjamin Korhonen ja HPK:hon tullut maalivahti Sami Rajaniemi. Hän on syntynyt Oulaisissa, mutta Ylivieskassa molari aloitti koulun ja jääkiekon.
Onko ehkä pesäpallosta parhaiten tunnetussa Ylivieskassa havaittavissa kiekkobuumia, leijonapakki Mikael Seppälä?
– En ole käynyt Ylivieskassa nyt tai kuullut juttuja, että olisi buumia. Mutta oli siellä puhuttu, että oltiin vastakkain (Tammelan kanssa finaaleissa), Seppälä sanoo.
– Tammela ei ikävä kyllä päässyt pelaamaan finaaleissa.
– Mutta muuten ihan siisti homma!
Seppälän kausi päättyy sunnuntaina MM-finaaliin. Leijonat ja Kanada kohtaavat kello 20.20 alkavassa matsissa, jota pakki seuraa katsomosta.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- ”MM-turnaus on katastrofi” – Ruotsin ja Suomen asiantuntijoilta lyttäys kisoille
- Brittivahdilla hurjan hikinen ilta Leijonia vastaan – pukukopissa jouduttiin erikoistoimenpiteisiin
- Ruotsalaiset raivona – Jukka Jalonen joutui vastaamaan: ”En nähnyt”
- Konsta Helenius täpinöissään uusista ketjukavereistaan
- Antti Pennanen tiputti huojentavan uutisen!
- Nyt alkoi olut virtaamaan – Leijonien yllättävä maalitykki avasi hanat!
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- MTV: Sami Kapanen laukoi suorat sanat Ville Heinolasta: ”Lupa odottaa enemmän”
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Suomalaista tehopakkia huhuttiin Liigaan – ensi kauden osoite selvisi nyt
- LIVESEURANTA: Suomi – Latvia – Leijonille murskavoitto, Norjalta kova temppu Kanadaa vastaan
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Leijonat-hyökkääjä lähti MM-kisoihin kesken asepalveluksen: ”Toivottavasti antavat hetken juhlia”
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- MTV: Leijonien maalibiisi on vaihtumassa
- KalPa iski pöytään viisi pelaajakiinnitystä – Tapparan huippulupaus siirtyy Kuopioon!
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Liiga-kaukaloihin uusi pelote: MM-leirille valittu voimahyökkääjä siirtyy Suomeen