TPS julkisti kolme pelaajasopimusta – mukana Lukon slovakkihyökkääjä
TPS on julkistanut kolme sopimusuutista. Joukkue vahvisti rivejään slovakialaishyökkääjä Pavol Skalickyn muodossa, minkä lisäksi se teki jatkosopimukset puolustajiensa Niklas Arellin sekä Roni Allénin kanssa.
26-vuotias Skalicky pelasi edelliset kaksi kautta Lukon joukkueessa. Hän iski kaikkiaan 107 runkosarjaotteluun tehopisteet 33+41=74 sekä 15 pudotuspeliotteluun pisteet 7+4=11. Hän oli voittamassa myöskin Suomen mestaruutta keväällä 2021.
– Skalicky on iso palanen meidän tulevan kauden hyökkäyskalustoa ja olemme mielissämme hänen saapumisestaan Turkuun. Hän tuo meille paljon eri ominaisuuksia, joista ratkaisukyky, fyysisyys, tehokkuus ja erikoistilannepelaaminen nousevat esiin, taustoittaa HC TPS:n pelaajakoordinaattori Tomi Kallio seuran tiedotteessa.
Ruotsalaispuolustaja Arell pelasi juuri ensimmäisen kautensa Liigassa. Hän kuului TPS:n hopeajoukkueeseen menneen kauden päätteeksi. 31-vuotias puolustaja keräsi 60 runkosarjaotteluun tehot 1+9. Pudotuspeleissä hän merkkautti 18 otteluun pisteet 0+3.
– Arell oli mielestäni meidän yksi viime kauden parhaista ja luotettavimmista puolustajista. Jatkosopimus hänen kanssaan tuo meille hyvää jatkuvuutta puolustuspäähän, Kallio iloitsee.
23-vuotias Allén saapui TPS:n joukkueeseen kesken viime kauden. Hän ehti pelaamaan runkosarjassa kymmenen ottelua pistein 1+1.
– Allén puolestaan osoitti yleisellä urheilullisuudellaan sekä monipuolisuudellaan ansaitsevansa jatkosopimuksen ensi kaudelle. Hän tuo pakistoomme leveyttä ja luonnetta pelillisten ominaisuuksien lisäksi, jatkaa Kallio.
Kaikkien kolmen pelaajan sopimukset ovat yksivuotisia.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Jokerit on Mestiksen mestari – pistetykki upeaan ennätykseen
- Liigan pudotuspeleissä kiusallinen ongelma: ”Vikaa on yritetty korjata koko päivän”
- Iso paljastus Ruotsin MM-joukkueesta!
- Tapparan apuvalmentaja sai työpaikan Ruotsista!
- Imatran Ketterästä kova lausunto: ”Tavoitteena on, että paikka Liigasta tulisi”
- Lukon tyhjennys jatkuu – Joni Ortio ja kaksi täsmävahvistusta pihalle
- HPK:lle järisyttävä takaisku
- SaiPa menettämässä kaksi tähtihyökkääjäänsä
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Lukon tyhjennys jatkuu – Joni Ortio ja kaksi täsmävahvistusta pihalle
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lukon tähtipuolustaja lähtee – IL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Lähde: Tappara värväämässä kanadalaispyssyn SHL:stä!
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- HIFK:ssa käy jälleen ovi – kahdeksan pelaajaa lähtee!
- Lukossa käy ovi – taas yksi pistelinko ulos seurasta
- Kova menetys! Ulkomaalaistähti jättää Lukon