IS: Suomalaisvalmentajaa syytetään puolisonsa pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta – uhri kiisti tapahtumat myöhemmin
Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa käsiteltiin tiistaina pahoinpitelytapausta. Ilta-Sanomat uutisoi, että syytettynä on suomalainen entinen jääkiekkoilija ja nykyinen valmentaja Miika Elomo.
Elomoa syytetään puolisonsa kuristamisesta sekä veitsellä viiltämisestä. Lisäksi Elomo oli syytteen mukaan uhannut tappaa puolisonsa heidän yhteisessä asunnossaan. Kyseiset tapahtumat sijoittuvat kesäkuuhun 2019.
Käsittely sai kuitenkin yllättävän käänteen. Puoliso oli kieltänyt koko tapahtuman ja oikaissut, että hänen kädessään ollut naarmu ei olisi tullut veitsestä vaan se olisi koiran aiheuttama. Lisäksi puoliso olisi soittanut hätäkeskukseen vain sen takia, että saisi kaksikon riidan loppumaan.
Käsittelyssä soitetussa hätäkeskuspuhelussa itkenyt nainen oli kuitenkin maininnut, että Elomo heilui veitsen kanssa. Hätäkeskussoiton jälkeen paikalle oli saapunut poliisipartio, jolle nainen oli kertonut Elomon käyttäytyneen aggressiivisesti ja väkivaltaisesti.
Elomon kuulustelujen aikaan parin välillä oli vielä ollut aggressiivista viestinvaihtoa, mutta naisen omissa kuulusteluissa tämä oli kieltänyt pahoinpitelyn. Hänen mukaansa asiaa on paisuteltu ja hän ei ymmärtänyt, miksi asia on edennyt käräjille. Hän oli myös ehdottanut poliisille, että Elomon sijaan häntä itseään sakotettaisiin perättömästä ilmiannosta.
Elomo piti itse syytteitä täysin pöyristyttävinä ja sanoi, että tapauksessa on tehty kärpäsestä härkänen.
45-vuotias Elomo on toiminut valmennustehtävissä edellisen kymmenen vuoden ajan. Hän on toiminut muun muassa TPS:n, TUTO Hockeyn ja norjalaisseura Storhamarin päävalmentajana. Apuvalmentajana hänet on nähty TPS:ssä sekä Nuorissa Leijonissa. Ensi kaudeksi hänellä on päävalmentajasopimus puolalaisseura STS Sanokin kanssa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Tässä on Kärppien uusi kapteeni – kultaleijona korvaa seuraikonin!
- Liigaan palaava Jokerit: tässä on uusi kapteeni!
- Lähde: Suomalaishyökkääjä joutui ulos Dallasista – uusi osoite selviämässä
- Kasimir Kaskisuo jättää Suomen kaukalot – tässä miehen uusi joukkue
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Kasimir Kaskisuo jättää Suomen kaukalot – tässä miehen uusi joukkue
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- Lähde: Suomalaishyökkääjä joutui ulos Dallasista – uusi osoite selviämässä
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella