Jättisopimuksen solminut Patrik Laine ylistää seuran tuoretta tähtihankintaa: ”Sanoin Jarmolle…”

Columbus Blue Jacketsin kanssa neljän vuoden ja 34,8 miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen viikonloppuna solminut Patrik Laine odottaa tulevaa NHL-kautta vesi kielellä.
Laine otti tuoreeltaan kantaa uuteen sopimukseensa sekä GM Jarmo Kekäläisen tekemään jättikaappaukseen, eli supertähti Johnny Gaudreaun naaramiseen Ohioon NHL:n vapailta markkinoilta.
- En voisi olla enemmän innoissani juuri nyt. Sanoin Jarmolle ja Larsille (päävalmentaja Brad Larsenille) Johnnyn sopimuksen varmistuttua, etten usko olleeni koskaan näin innoissani jääkiekon pelaamisesta ja siitä, että voisin saada mahdollisuuden pelata tämän kaltaisen kaverin kanssa, Laine intoili Columbuksen sisäpiiritoimittaja Jeff Svobodalle.
Laine itse kuuli Gaudreaun tulosta kaveriltaan, joka oli herättänyt tämän uutisen tultua julki.
- Alkuun vastasin, että ”joopa joo, ei mitään mahdollisuutta”. Sitten katsoin puhelintani ja näin kaikki ne viestit. Käteni tärisivät. On niin hienoa päästä pelaamaan hänen kanssaan, Laine kertaa Espanjan lomalta käsin ensireaktioitaan ihmetellen samalla sitä, että useat tähtipelaajat ovat halunneet aiemmin pois Columbuksesta.
– Ei ole yhtäkään paikkaa, jossa pelaisin mieluummin NHL:ssä, Laine vakuuttaa.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Patrik Bartosak Pelicansiin? Näin kiekkopomo kommentoi MTV Urheilulle
- HäSa: HPK kiinnitti alkukauden yllättäjänimensä
- Auts! Pittsburgh-valmentajalta epäimarteleva lausunto Jesse Puljujärvestä
- Pelicansille valtava takaisku: pahin mahdollinen skenaario toteutui
- Oho! Kärpät nappasi vahvistuksen toisesta Liiga-seurasta: ”Tietää talon tavat”
- Liigan kurinpito kiireisenä: määräsi kerralla kaksi pelikieltoa
- Aleksander Barkov ja Patrik Laine kohtasivat NHL:ssä – voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä
- Raju menetys: Pistelinko jättää Jokerit!
- MTV Urheilu: Olli Jokinen vaihtaa maisemaa!
- Jesse Puljujärvi palaa NHL:ään – tässä uusi seura!
- NHL-toimittaja: Jesse Puljujärvestä tipahti mahtava uutinen!
- MTV Urheilu: Olli Jokinen vaihtaa maisemaa!
- NHL kutsuu! Farmiliigan suomalainen tehomies nostettiin viimein kirkkaisiin valoihin
- Typerä temppu pilasi lapsen kiekkoillan Tampereen paikallistaistossa: ”Itki kovasti”
- IL: Petri Kontiola pyytää anteeksi Ilvekseltä: ”Kaduttaa ihan h*lvetisti – petin luottamuksen”
- Raju menetys: Pistelinko jättää Jokerit!
- Herkullinen huhu: NHL:n huippuseura on iskenyt silmänsä Rasmus Ristolaiseen
- Pelicans räväytti siirtomarkkinoilla: haaviin tarttui maajoukkuepuolustaja!
- JYPin entinen tehomies löysi uuden seuran!
- MM-kisoissa Leijonia edustanut taituri kutsuttiin NHL:ään – pistettiin supertähden vierelle ja tehoili heti!