Nuorten MM-kisojen puolivälierissä nähtiin jättipaukku – suursuosikin pelaaja täysin lamaantunut: ”Tämä on kauheaa”
Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa todistettiin varhain torstaina valtavaa yllätystä, kun alkulohkossaan neljänneksi yhdellä voitolla yltänyt Tshekki pudotti hallitsevan maailmanmestari USA:n puolivälierissä maalein 4-2.
USA oli rallatellut alkusarjan neljästä pelistä neljä voittoa maalierolla 22-4 lähtien jatkopeleihin lohkoykkösenä. Nyt sen tie nousi pystyyn.
Neljännesvälierän tulos aiheutti luonnollisesti isoja tunneryöppyjä. Maiden pelaajat kommentoivat tapahtumia Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n nettisivuilla.
– Teimme joukkueena ison työn. Kaikki pistivät likoon kaiken – kyyneleitä, hikeä ja verta, tshekkiläispelaaja David Spacek sanoi.
– Opimme läksymme Latvialle koetusta 2-5-tappiosta. He halusivat silloin enemmän kuin me. Siksi hävisimme sen pelin. Nyt halusimme enemmän ja voitimme. Söimme kiekkoja, Tshekin kapteeni Jan Mysak luetteli.
USA-leirissä tunnelmat olivat luonnollisesti täysin toisenlaiset.
– Tämä on kauheaa. Tapa, jolla tämä kaikki päättyi, on kauheaa. Olen tyytyväinen siihen tapaan, jolla äijät taistelivat, USA:lle maalin iskenyt Logan Cooley puhisi.
Tshekki kohtaa MM-välierässä myöhään perjantai-iltana Kanadan, lauantaiyön toisen semifinaaliparin muodostavat Ruotsi ja Suomi.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Tuomio tuli – Liiga-kauden ensimmäinen pelikielto julki!
- Lukko koki ison takaiskun – näin kommentoi Tomi Lämsä
- Ukko-Pekka Luukkonen kuuli NHL-siirtohuhuista yllättävästä osoitteesta
- HIFK:lle paha takaisku? Liigan kurinpito tutkii tähtivahvistuksen toimintaa
- Jokerifaneilla paloi hihat: ”Ottaisiko Mestis meidät vielä takaisin?”
- Jokerit koki ruman selkäsaunan! Maalivahtiongelmat saivat jatkoa
- Jokerit: Huippuvahvistus debytoi
- Jättitappiot! KSML: JYP teki murheellisen taloudellisen tuloksen
- Tommi Niemelältä erikoista käytöstä murskatappion jälkeen: ”Hyvää illanjatkoa kaikille”
- Ilvekselle ruma selkäsauna! Tähtivahvistuksella karmea startti
- Tuomio tuli – Liiga-kauden ensimmäinen pelikielto julki!
- Lukko koki ison takaiskun – näin kommentoi Tomi Lämsä
- Ukko-Pekka Luukkonen kuuli NHL-siirtohuhuista yllättävästä osoitteesta
- Jokerifaneilla paloi hihat: ”Ottaisiko Mestis meidät vielä takaisin?”
- Patrik Laineen ympärillä on nyt jotain pahasti pielessä – Urheilucastilta raju väite
- Jokerit: Huippuvahvistus debytoi
- HIFK:lle paha takaisku? Liigan kurinpito tutkii tähtivahvistuksen toimintaa
- Tommi Niemelältä erikoista käytöstä murskatappion jälkeen: ”Hyvää illanjatkoa kaikille”
- Jättitappiot! KSML: JYP teki murheellisen taloudellisen tuloksen
- Pohjois-Amerikassa tärähti vaihtokauppa – menettääkö Tappara nuoren tähtensä?