Jättipaljastus! HS: Yhdysvallat olisi halunnut asettaa Harry Harkimon pakotelistalle
Helsingin Sanomat kirjoittaa, että Yhdysvallat olisi halunnut asettaa Jokereiden entisen omistajan Harry ”Hjallis” Harkimon pakotelistalle Venäjä-kytkösten vuoksi. Joku Suomesta kuitenkin esti tämän.
Asian HS:lle vahvisti suurlähettiläs Daniel Fried. Hänen mukaansa Harkimo olisi joutunut pakotelistalle. Hyvin pakotteisiin suhtautuneet suomalaiset haluttiin kuitenkin huomioida päätöksenteossa.
– Meille esitettiin huoli siitä, että jos hänet laitetaan pakotelistalle, se tuo ongelmia urheilujoukkueelle. Muistan ajatuksen siitä, että joukkueen ja urheiluhallin toiminnan alasajo saattaisi vaikuttaa kielteisesti yleiseen mielipiteeseen Suomessa, Fried kommentoi, muttei muista, kuka häneen oli asiasta yhteydessä.
Fried vahvistaa, että Harkimo todella oli joutumassa pakotelistalle, mutta tarkat syyt eivät ole enää muistissa.
– En muista häntä koskevia seikkoja spesifisti. Mutta yleisesti ottaen me jahtasimme Putinin kätyreitä sekä näiden kätyreiden edustajia ja liikekumppaneita.
Harkimon on huhuttu olevan taustavaikuttajana ja rahoittajana Jokereiden Liiga-projektissa, jonka keulakuvana toimisi hänen poikansa Joel Harkimo. Liiga eväsi mysteeritaholta lisenssimahdolliuuden ja ilmoitti, että sarjaan voisi jatkossa nousta vain Mestiksen kautta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- TPS jatkaa kovia kaappauksia – Leijonista tuttu hyökkääjä Turkuun!
- Lukko kiinnitti hyökkääjän kilpailijan leiristä
- TPS vahvistuu tutulla hyökkääjällä – takana hurja tykkikausi!
- Liiga-legenda: se oli siinä
- Pikkuleijonille katkera tappio MM-puolivälierissä – synkkä putki sai jatkoa
- Jokerit: jättihankinta!
- Liiga-legenda loikkaa TPS:ään!
- Suomen NHL-toivo teki valintansa – siirtyy HIFK:hon!
- Mihin Ilves-tähti katosi kesken pudotuspelien? AL: Karu totuus selvisi nyt
- Leijonista tuttu puolustaja jätti JYPin – tässä uusi osoite!
- Yllätyssiirto: Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- Suomen NHL-toivo teki valintansa – siirtyy HIFK:hon!
- Kohupelaajan kohtalo selvisi – tässä Oliver Lauridsenin ensi kauden Liiga-seura!
- Suru-uutinen: KalPan entinen hyökkääjä kuoli yllättäen
- Nuorten Leijonien hyökkääjä palaa Suomeen – Liiga-seura nappasi riveihinsä
- AL: Ilves-konkari laukoi suorat sanat – ura ohi?
- Reid Gardineriakin kovempi maalitykki vapaille markkinoille – huhut vie Tapparaan!
- HIFK teki huippuhankinnan – Haaviin Ässien tähti
- Leijonien MM-joukkue vahvistuu – NHL-järkäle mukaan!
- Näin näet Suomi–Tshekki-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat