Aron Kiviharju ei kierrellyt liigadebyytin jälkeen – näin TPS-lupaus arvioi ensiesiintymistään

TPS:n suurlupaus Aron Kiviharju teki liigadebyyttinsä tiistaina 16-vuotiaana. Vuoden 2024 NHL:n jopa ykkösvaraukseksi joissain ennakkoarvioissa povattu pakki pelasi Tapparaa vastaan seiskapakkina reilut 12 minuuttia.
Alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa ja arvostetussa kansainvälisessä Hlinka Gretzky Cupissa pronssia voittanut pelaaja kertoi TPS:n Twitter-tilin videolla tuntemuksista, joita hän koki ennen kauden ja uran avausmatsia.
– Pyrin olemaan miettimättä sen enempää – enemmän vain osaisi nauttia tilanteesta. Aika hieno paikka tehdä debyytti. Kotihalli olisi ollut optimaalinen ja ideaalinen paikka, mutta otan tämän ilomielin vastaan, suurlupaus hymyili 1-3-tappiosta huolimatta.
– Tampereella on hyvä kiekkobuumi, oli erittäin hienoa tehdä debyytti täällä.
Kiviharju arvioi rehellisesti, että omien silmien mukaan debyytti meni kiitettävästi. Hän vaikutti oheisella videolla muutoinkin tyytyväiseltä hymyn paistaessa kasvoilta.
– En tiedä, mille se näytti katsomoon. Joukkueen pelaamisessa en näe ongelmaa, pystymme kamppailemaan oikein hyvin mitä joukkuetta vastaan vaan. Tappara on sarjan kärkijoukkueita, me pystyimme ajoittain hallitsemaan peliä.
TPS:n ja Kiviharjun kausi jatkuu perjantaina Ässiä vastaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Entinen NHL-hyökkääjä lähtee Tapparasta – tässä uusi seura?
- NHL: Tässä Leijonien joukkue olympialaisiin!
- HIFK:n nuori hyökkääjä lähtee Pohjois-Amerikkaan!
- TPS:n pikakiituri loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan mestaripuolustaja siirtyy huippuseuraan!
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!