Mikko Koskisen otteita NHL:ssä kritisoitiin rajusti – puhuu nyt aiheesta: ”Perheeni oli huolissaan”
Viimeiset neljä kautta Edmonton Oilersia NHL:ssä edustanut suomalaisvahti Mikko Koskinen jätti Pohjois-Amerikan taakseen ja siirtyi täksi kaudeksi Sveitsiin. Seuraavat kaksi kautta Koskinen on HC Luganon miehiä.
34-vuotias Koskinen on saanut uralleen Sveitsissä loistavan alun. Hänellä on takanaan kaksi ottelua, joista hän on napannut yhden voiton, pelannut yhden nollapelin ja päästänyt selkänsä taakse vain yhden maalin. Torjuntaprosentti näyttää komeaa lukemaa 98,0% ja päästettyjen maalien keskiarvo on ainoastaan 0,50.
Helppoa Koskisella ei ole kaiken kaikkiaan viime vuosina ollut. Hän joutui NHL-aikanaan ajoittain valtaisan kritiikin kohteeksi peliesitystensä vuoksi. Nyt Koskinen puhui aiheesta sveitsiläisen Blick-lehden haastattelussa sen jälkeen, kun oli debytoinut Sveitsissä nollapelillä.
– Siellä on erilainen ilmapiiri. Siellä pelataan vain jääkiekkoa. Joskus tunsin itseni syntipukiksi, eikä sillä ollut väliä mitä tein. Mutta joukkuetoverini tukivat minua aina. Mielestäni viime kausi oli minulta hyvä ja voin olla ylpeä 27 voitosta. Olen vain pettynyt, että emme pystyneet voittamaan Stanley Cupia. Olimme aika lähellä, mutta Colorado oli parempi välierissä.
Koskinen painotti, ettei häntä itseään juurikaan kiinnosta, mitä hänestä puhutaan. Kahden lapsen isänä hän kuitenkin muistutti, että häneen liittyvillä asioilla on vaikutusta myös hänen läheisiinsä.
– Kyse ei ole vain minusta. Joskus minusta tuntui, että perheeni oli huolissaan siitä, kun minua kritisoitiin.
Viime NHL-kaudella Koskinen pelasi 45 ottelua. Hänen torjuntaprosenttinsa oli 90,3%, päästettyjen maalien keskiarvo 3,10 ja hän onnistui pelaamaan yhden nollapelin.
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Kaksi uutta maata liittyi Suomen rintamaan – kieltäytyvät pelaamasta Venäjää vastaan!
- Venäjän paluu oli liikaa – tunnettu suomalaisyritys uhkaa jättää MM-kisat!
- MM-kisamaa liittyi Suomen Venäjä-boikottiin – jyrkkä ilmoitus julki!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Venäjän paluu oli liikaa – tunnettu suomalaisyritys uhkaa jättää MM-kisat!
- MM-kisamaa liittyi Suomen Venäjä-boikottiin – jyrkkä ilmoitus julki!