AHL-kaukaloissa kirjoitettiin sunnuntain vastaisena suomalaista kiekkohistoriaa. Sinivalkoisten lasien läpi kenties kaikkein mielenkiintoisin matsi käytiin myöhään lauantai-iltana Manitoba Moosen ja Rockford IceHogsin välillä.

Se meni jälkimmäiselle jatkoajan jälkeen maalein 4-5, ja kiistelty suurlupaus Brad Lambert debytoi pohjoisamerikkalaisissa kaukaloissa todistaen varsin dramaattista vuoristorataa.

Moose johti ottelua kahden erän jälkeen 3-0, mutta taipui lopulta. Lambert jäi pisteittä, laukoi kahdesti ja sai tehotilastoon karmean luvun -3.

Hän pelasi toistaiseksi viimeisellä Suomen kaudellaan 2021-22 kaikkiaan 52 liigapelissä pistein 4+6. Lambert edusti viime kaudella JYPiä ja sitten Pelicansia.

Myös Henderson Silver Knightsin 6-2-voittoon päättyneessä Tucson Roadrunners -pelissä kirjoitettiin suomalaista kiekkohistoriaa.

Pohjois-Amerikkaan täksi kaudeksi siirtynyt olympia- ja MM-kultamitalisti Sakari Manninen latasi ensiksi mainitun väreissä uran ensimmäisen maalin.

AHL:ää on pelattu nyt yhden viikonlopun verran, ja suomalaisten sisäistä pistepörssiä johtaa San Diego Gullsin pakki Olli Juolevi saldolla 1+3.

Hän on koko sarjan pörssissä jaetulla 11:nnellä sijalla, puolustajien pörssissä Juolevi keikkuu jopa jaetulla kakkospaikalla.

Koko sarjan pörssissä 20 parhaan joukkoon mahtuu myös Charlotte Checkersin hyökkääjä Anton Levtchi – 2+1.

Maalivahtien torjuntapörssissä paras suomalainen on nelossijan Eetu Mäkiniemi. San Jose Barracudan molari torjui kauden avauksessa 3-1-voiton Iowa Wildista prosenttien noustessa lukemiin 96,6.