NHL-molari loukkaantui torjuttuaan Anton Lundellin läpiajon – kannettiin paareilla pois
NHL:ssä koettiin viime yönä kauhunhetkiä, Dallas Starsin maalivahti Scott Wedgewood loukkaantui Florida Panthers -pelin toisessa erässä harmittoman näköisessä tilanteessa.
Hän satutti itseään venytettyään torjunnan pantteripaitojen Anton Lundellin läpiajoon. Tilanteessa ei näyttänyt olevan minkäänlaista merkittävää kontaktia, mutta vahti jäi makaamaan jäähän tuskaisen oloisena.
Hänet kannettiin lopulta paareilla pois, ja tilanne näytti tässä vaiheessa todella pahalta. Maalille tuli Jake Oettinger, eikä syrjään siirtynyt kanadalaisvahti tainnut onneksi loukkaantua niin pahasti kuin mitä hänen pelin aikaisesta olemuksesta saattoi päätellä. Tilasta oli perjantaina kerrottavana tietoja niukasti.
– Hän ei ole vaarassa, ja hän on sikäli kunnossa. Kyseessä on ylävartalovamma, enempää emme tiedä, Stars-luotsi Peter DeBoer sanoi NHL:n nettisivuilla.
– Pidetään peukkuja, että hän on kunnossa. Oettinger teki maalilla hienoa työtä vaikeassa paikassa.
Dallas voitti matsin 6-4. Loukkaantunut vahti on pelannut tällä kaudella kahdeksassa matsissa, torjuntaprosentti näyttää lukemia 90,4.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Jokerit on Mestiksen mestari – pistetykki upeaan ennätykseen
- Liigan pudotuspeleissä kiusallinen ongelma: ”Vikaa on yritetty korjata koko päivän”
- Iso paljastus Ruotsin MM-joukkueesta!
- Tapparan apuvalmentaja sai työpaikan Ruotsista!
- Imatran Ketterästä kova lausunto: ”Tavoitteena on, että paikka Liigasta tulisi”
- Lukon tyhjennys jatkuu – Joni Ortio ja kaksi täsmävahvistusta pihalle
- HPK:lle järisyttävä takaisku
- SaiPa menettämässä kaksi tähtihyökkääjäänsä
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Lukon tyhjennys jatkuu – Joni Ortio ja kaksi täsmävahvistusta pihalle
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lukon tähtipuolustaja lähtee – IL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Lähde: Tappara värväämässä kanadalaispyssyn SHL:stä!
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- HIFK:ssa käy jälleen ovi – kahdeksan pelaajaa lähtee!
- Lukossa käy ovi – taas yksi pistelinko ulos seurasta
- Kova menetys! Ulkomaalaistähti jättää Lukon