Jukurit hankki ruotsalaispakin ja suomalaisen suurlupauksen
Jukurit tiedotti maanantaina nettisivuillaan, että pakki Lucas Nordsäter siirtyy SHL:stä ja sen Frölundasta Mikkeliin loppukauden kattavalla pahvilla. Sopimuksessa on lisäksi optio ensi kaudesta.
Pakki pelasi alkukaudella kahdeksan SHL-matsia pisteittä, lisäksi hän on pelannut CHL:ää. Sen vuoksi puolustaja ei saa pelata tiistaina kyseisen sarjan pudotuspeliottelussa Sveitsissä.
Lisäksi Mikkeliin siirtyy 16-vuotias hyökkääjä Konsta Helenius loppukauden lainalla. Hän on Tapparan sopimuspelaaja.
Helenius on pelannut tällä kaudella U20 SM-sarjaa Tapparassa 19 ottelun verran pistein 8+20=28.
Jukurien kehityspäällikkö Mikko Hakkaraisen mukaan Nordsäter on hyvin liikkuva monipuolinen puolustaja.
– Olemme etsineet tämän pelaajaprofiilin puolustajaa joukkueeseen alkukauden ja Lucas on juuri sitä, mitä olemme kaivanneet.
– Konsta kuuluu ikäluokkansa kärkipelaajiin koko maailmassa, joten totta kun halusimme tarttua tilaisuuteen, kun on mahdollisuus saada tämän luokan lupaus Mikkeliin, Hakkarainen sanoi.
Pitkään loukkaantuneena ollut maalivahti Markus Ruusu on vihdoin kunnossa. Hän pelaa tällä viikolla Mestiksen Peliitoissa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Faneille herkkua – näin voit seurata Liigan päätöskierrosta ilmaiseksi!
- Liiga-seuran kapteeni uhkasi heittää hanskat tiskiin – näin kävi
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan