NHL-yleisö sekosi tuomaritoiminnan seurauksena! Erik Haula rauhoitteli urhoollisesti tavarasateessa

New Jersey Devils yritti viime yönä tehdä uutta seuraennätystä. Joukkue oli 13 ottelun voittoputkessa ja oli enää yhden voiton päässä uudesta historiallisesta lukemasta. Toronto Maple Leafs tarjoili kuitenkin Devilsille katkeran 1-2 tappion.
Tuomariston vihellykset tekivät tappiosta erityisen vaikean palan niellä. Devilsiltä hylättiin ottelussa kolme maalia. Viimeisimmän niistä iski suomalaishyökkääjä Erik Haula, mutta osuma tulkittiin potkumaaliksi.
Kun Haulan maali hylättiin, yleisö joutui aivan raivon valtaan. Loppuunmyyty halli huusi, raivosi ja heitti kaiken mahdollisen irtotavaran jäälle aina vaatteista tölkkeihin.
Ottelu jouduttiin keskeyttämään. Haula luisteli tavarasateeseen ja yritti rauhoitella kotiyleisöä, mutta mikään ei auttanut.
– Tuntui, ettei peli ollut ihan hallinnassa ja sitten koko homma meni ihan hulluksi, Haula kommentoi ottelun jälkeen.
– Huonoa tuuria meille. Ikäviä pomppuja, erityisesti niissä hylätyissä maaleissa.
Voit katsoa erikoisen tilanteen ja kaikki kolme hylättyä maalia alta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty