Monilla suomalaistähdillä on ollut tällä kaudella vaikeuksia SHL:ssä. Petrus Palmu ja Oula Palve ovat istuneet katsomossa pelaavan kokoonpanon ulkopuolella. Nyt surulliseen joukkoon liittyy myös Rögle BK:n puolustaja Tony Sund.

Sund on pelannut tällä kaudella 17 ottelua. Niissä hän on kerännyt neljä syöttöpistettä. Tehotilasto on karmeasti 12 pykälää pakkasen puolella.

Viime kaudella Sund esiintyi Röglessa erinomaisesti. Hän pelasi 45 ottelua tehoin 6+10=16, ja tehotilasto jäi 15 pykälää plussalle.

Sund on saanut Röglessä todella kovaa kritiikkiä. Seura vastasi pakiston ongelmiin palkkaamalla Liigasta tutun Lukas Klokin. Jatkossa Sundin onkin vaikeaa löytää Röglestä pelipaikkaa, ellei pakistossa tapahdu loukkaantumisia.