Väki kuumeni Tapparan pelien siirtämisistä – Liiga perusteli kohutapauksia ansiokkaasti

Tapparan siirtyneet HPK- ja Lukko-pelit ovat kuohuttaneet kansaa tällä viikolla kovin. Tappara kärsii sairastumisista, mutta otteluiden siirtämisistä levisi esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ties minkälaisia teoiroita.
Liiga oli kuumasta porinasta, ja se valaisi ottelusiirtojen taustoja ansiokkaasti omalla Twitter-tilillään.
Joukkueet ovat twiitin mukaan nimenneet kauden alussa 30 pelaajan listan, josta joukkueilla on oltava käytettävissä vähintään 15 kenttäpelaajaa ja yksi maalivahti jokaiseen matsiin.
– Mikäli pelaajamäärää ei loukkaantumisten tai sairastumisten takia saada otteluun nimettyä, ottelua siirretään.
Twiittiketjun mukaan päätöksen ottelun siirtämisestä tekevät pelaavat seurat ja Liiga.
Nyt ottelusiirrot aiheuttavat hieman pähkäiltävää, koska Tapparan Lukko- ja HPK-matseja ei voi heittää ihan mihin paikkaan vain.
– Ottelusiirtojen osalta periaatteena on, että mikään joukkue ei tule pelaamaan neljää ottelua enempää viikon aikana, eikä joukkueella ole otteluita kolmena peräkkäisenä päivänä.
Liiga perjantaina:
HIFK-Kärpät 18.30
Ilves-Pelicans 18.30
JYP-Jukurit 18.30
KooKoo-Sport 18.30
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen