HIFK kävi pelaajakaupoilla – haaviin Norjan maajoukkuepelaaja: ”Saamme hyvän puolustavan puolustajan”
HIFK tiedottaa Bättre Folkissa tehneensä loppukauden mittaisen sopimuksen norjalaispuolustaja Christian Kåsastulin kanssa.
25-vuotias Kåsastul aloitti tämän kauden ECHL:ssä, jossa hän pelasi Greenville Swamp Rabbitsin riveissä seitsemän ottelua pistein 0+1. Hän siirtyi sieltä Norjan pääsarjaan, jossa hän ehti pelaamaan Frisk Askerin joukkueessa kolme peliä tehoin 0+1.
– Meillä on puolustuspäässä poissaoloja ja tarvitsemme peräpäähän leveyttä myös tulevia otteluruuhkia ja Spengler Cupia silmällä pitäen. Saamme Christianista hyvän puolustavan puolustajan, joka pystyy vahvistamaan myös alivoimapeliämme. Olimme keskustelleet Christianin kanssa jo aiemminkin, ja nyt tarpeet kohtasivat, HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen kommentoi seuran tiedotteessa.
Viime kaudella Kåsastul iski 13 ECHL:n runkosarjaotteluun tehot 0+4 sekä neljään pudotuspeliin pisteet 1+1. Hän pelasi myös AHL:ssä Ontario Reignin paidassa 25 ottelua pistein 1+7.
– Asiat etenivät viime päivinä nopeasti, enkä epäröinyt hetkeäkään. Olen pelityyliltäni puolustava puolustaja ja ajattelen aina joukkueen etua. Tykkään taklata ja pelata kovaa. Olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta, Kåsastul sanoi.
Kåsastul on edustanut Norjaa kolme kertaa MM-kisoissa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Kulisseissa tapahtuu – NHL teki tiukan Venäjä-ratkaisun
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois