Nuorten Leijonien urakka Kanadassa pelattavissa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa käynnistyy Tapaninpäivänä ottelulla Sveitsiä vastaan.

Lopulliseen kisajoukkueeseen on tarjolla roppakaupalla Liiga-kokemusta. Yksi mielenkiintoisimmista kisapaikasta kamppailevista pelaajista löytyy kuitenkin Turun suunnalta. Asiaan otettiin kantaa myös tuoreessa Liigalize-podcastin jaksossa.

– Sen verran on sisäpiiritietoa, että on oikeasti ihan kauhea tehtävä valita tätä joukkuetta ja ihan niin kun tosi hyvä tilanne. Se mikä on yllättänyt kaikki, on se että -06 syntynyt Aron Kiviharju on ihan kaavailuissa mukana, mikä olisi yksi kaikkien aikojen nuorimpia suomalaisia, Liigalizen toinen isäntä Joni Petrell paljastaa.

– Muutenkin Topias Vilenit ja kumppanit. Siinä on aika hyvää viivapelaamista kyllä tarjolla. Aleksi Heimosalmi tanssii jo Ässissäkin ykkösylivoimassa siniviivassa. Sitten on tällaisia (Kasper) Halttusia, nollavitosia, nuoria jätkiä. Tomi Lämsällä ei ole ihan helppo tehtävä valita tuota joukkuetta, Petrell luettelee.

Voit kuunnella tuoreimman Liigalize-jakson kokonaisuudessaan täältä.