HIFK-ikonilta suorat sanat ex-seuransa kyntämisestä – yksi tekosyy ei mene läpi: ”Olen loppuun asti väsynyt siihen”
HIFK:ssa urallaan pelannut ja sittemmin pitkän NHL-uran tehnyt entinen ex-maalivahti Niklas Bäckström ei sulata vuodesta toiseen helsinkiläisseuran ympärillä pyörivää väitettä siitä, että siirtyminen HIFK-paitaan ja ”Stadin kirkkaisiin valoihin” olisi pätevä syy pelaajien epäonnistumisiin.
Nykyisin C Moren asiantuntijana työskentelevä Bäckström lataa suorat sanat väitteille kirkkaista valoista.
– Olen ihan loppuun asti väsynyt siihen tekosyyhyn! Pelaajille pitää tehdä sellainen turvallinen ympäristö, että sinulla on joukkue täynnä ylisuorittajia. Kun hankit pelaajia, se on investointi, siitä pitää repiä kaikki irti, Bäckström sivaltaa HIFK:n toimiston suuntaan.
Päävalmentaja Ville Peltosen potkut eivät Bäckströmin mukaan ratkaisisi ongelmaa.
– Puhutaan valmentajien vaihdosta. 2000-luvulla täällä on vaihdettu kaikki, tuolla on nakkikiskan myyjät vaihdettu, entinen NHL-vahti näkee.
Varsinkin maalinteko-ongelmista kuluvalla kaudella kärsinyt HIFK on tällä hetkellä jäämässä ulos jopa Liigan säälipleijareista.
- Ilmaiseksi tv:ssä: Suomi ja Ruotsi iskevät yhteen EHT:llä – tv-lähetysajat ja selostaja
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Leijonat-tähti nousee kohisten NHL-seuran listoilla – ”Todella hyvää palautetta”
- Tässä ovat Leijonien kentälliset Ruotsi-otteluun