Tätä ei usein näe: SaiPan valopilkku takonut pisteitä harvinaisen kovaan tahtiin
SaiPan kausi on ollut miesten jääkiekkoliigassa vaikea, vaikka joukkue torstain JYP-peliin voittoputkessa lähteekin.
Lappeenrantalaispoppoon on sarjassa viimeisenä, kahdeksan pinnaa toiseksi viimeistä paikkaa perässä. Viimeiseen pudotuspeleihin oikeuttavaan sijaan matkaa on 13 pistettä.
Ei SaiPaa kuitenkaan auta täysin tuomita, sillä muutamat yksilöt ovat olleet oivassa vedossa läpi kauden.
Kanadalaispakki Aaron Irving oli takonut ennen torstain ottelua kauden 36 pelissä hienot tehot 3+17=20, ja SaiPan Twitter-tilillä kerrottiin tilastoista, jotka konkretisoivat pelaajan vireen arvoa entisestään.
Edellisen kerran SaiPassa 20 pisteeseen on pystynyt ulkomaalaispakeista kanadalainen Brenden Kichton kaudella 2018-19. Hän iski tuolloin 23 (8+15) pistettä.
Ensimmäistä kautta Suomessa pelaava Irving on tällä hetkellä noin 33 (5+28) pisteen tahdissa, ja 30 pinnan rajan rikkominen olisi sekin harvinaista lappeenrantalaisjoukkueen pakeista puhuttaessa.
Edellisen kerran tuohon rajapyykkiin on kyennyt Brian Salcido. Yhdysvaltalaispuolustaja nakutti kaudella 2014-15 komeat tehot 12+23=35.
Liiga torstaina:
SaiPa-JYP 18.30
Sport-Kärpät 18.30
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Oula Palve yllättävän Liiga-seuran riveihin!
- Tomek Valtonen sai kenkää Jokereista – tässä uusi päävalmentaja
- Urheilucast: Jokereissa reagoitiin nyt – kulisseista iso paljastus
- Jättimäinen pelikielto ohi – kohutaklaaja palaa Liiga-jäille
- NHL-seuralle karu takaisku – suomalaistähti loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona

- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jättimäinen pelikielto ohi – kohutaklaaja palaa Liiga-jäille
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta