Sunnuntaina päättyneet jääkiekon alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisat olivat saada poikkeuksellisen ja ainutlaatuisen lopun

Ruotsi yllätti lauantain välierässä Yhdysvallat maalein 2-1 edeten finaaliin, Suomi puolestaan johti toista semifinaalia pitkälle päätöserään. Lopulta Kanada tuli rinnalle ja jatkoerässä ohi voittaen 3-2.

Jos Ruotsi ja Suomi olisivat pelanneet finaalissa, olisi se ollut ensimmäinen loppuottelu koskaan nuorten ja naisten MM-historiassa ilman pohjoisamerikkalaismaita.

Yllätyksellisyys lässähti kasaan sunnuntain finaalissa totaalisesti. Vaahteranlehtipaidat eivät antaneet Ruotsille mitään saumoja, ja kapean tason takia arvosteltu tyttö- ja naiskiekko koki taas ikävä kyllä kolauksen. Kanada voitti MM-loppuottelun 10-0.

– On selvää, että finaaliin pääsemisestä voi olla ylpeä. Mutta kultaa tavoittelessa tämä oli pieni pettymys ylpeästä olosta huolimatta, Ruotsin kakkossentteri Hilda Svensson oli sanonut ruotsalaiselle SVT:lle.

Peli oli selvä ehkä jo ennen sen alkua maiden valtavan tasoeron vuoksi, mutta ihan konkreettisesti avaustaukoon tultaessa Ruotsi oli poljettu kanveesiin. Tilanne oli Kanadalle 5-0.

– Se oli valtava shokki. En oikein tiedä, mitä tapahtui, mahtavaa sukunimeä kantava ruotsalainen Linnea Natt och Dag sanoi viitaten pelin alkuun.

– Häviäminen on erittäin surullista, ja varsinkin tällä tavalla. Teimme, mitä pystyimme. Se ei riittänyt, Stella Lindell puhisi.

Mitali oli Ruotsille MM-historian seitsemäs ja hopea toinen. Pronssit voitti USA, joka kaatoi Suomen pronssiottelussa 5-0.