Venäläispuolustaja Ivan Provorov on nostattanut valtavan kohun Pohjois-Amerikassa. Häntä ei nähty alkulämmittelyissä ennen Philadelphia Flyersin ja Anaheim Ducksin kohtaamista.

Syy oli ennennäkemätön. Ottelun teemana oli Pride Night, eli tuen osoittaminen seksuaalivähemmistöille. Flyers lämmitteli sateenkaaripaidoissa, eikä Provorov suostunut pukeutumaan tällaiseen paitaan.

– Kunnioitan kaikkia ja kunnioitan kaikkien valintoja. Minun valintani on pysyä uskollisena itselleni ja uskonnolleni, Provorov kommentoi päätöstään.

Ratkaisustaan huolimatta Provorovia ei hyllytetty ottelusta. Päävalmentaja John Tortorella puolusti Provorovin ratkaisua lehdistölle ottelun jälkeen toistaen venäläispuolustajan omat sanat.