NHL-joukkue Philadelphia Flyersissa luutiva suomalaispuolustaja Rasmus Ristolainen nousi tehopisteille myös sunnuntaiyönä Winnipeg Jets -ottelussa.

Pisteputkensa kolmeen kasvattanut Flyers voitti 4-0, ja suomalaispelaaja saalisti kaksi syöttöpinnaa. Alkukaudella tehottomuuden kanssa tuskailleen nuorten maailmanmestarin tilillä on edelleen toki ainoastaan yhdeksän (2+7) pinnaa, mutta toisaalta viime aikoina vire on ollut huikea.

Ristolainen on yltänyt 17. tammikuuta alkaen pisteille viisi kertaa seitsemästä mahdollisesta ottelusta, ja näiden matsien saldo on yhteensä 2+5=7.

Nuo pinnat ovat kovaa valuuttaa sarjan kaikki pakit huomioiden. Ristolainen keikkuu pakkien pistepörssissä aikavälillä 17.-29. tammikuuta peräti jaetulla nelossijalla ja parhaana suomalaisena.

Lisäksi tämän noin vajaan parin viikon aikana suomalaispakki on kyennyt keräämään tehotilastoon komean lukeman +6.

Kolmen ottelun pisteputkessa menevälle Flyersille voitto oli elintärkeä. Joukkue on divisioonassaan seitsemäntenä, mutta esimerkiksi sen kolmatta sijaa 11 pinnaa perässä.

Itäisen konferenssin vertailussa 51 pinnaa ovat 12:nneksi eniten. Esimerkiksi puolenvälin, eli kahdeksannen sijan Pittsburgh Penguins on kerännyt 57 pistettä.