Sami Nikun, Jerry Turkulaisen ja kumppanien kohtalolle sinetti: ”Olemme päättäneet mennä urheilu edellä”
Jääkiekkoliigassa viimeisenä toivottoman 28 pisteen päässä viimeisestä jatkopaikasta oleva SaiPa ja pykälää ylempänä yhdeksän pinnan päässä kymppisijasta oleva Sport ovat aloittaneet kevättalvelle tyypilliset tyhjennysmyynnit.
Näistä peliliikkeistä mieleen tulee helposti JYP ja sen toimet. Joukkue on kolmanneksi viimeisenä, kahdeksan pisteen päässä HPK:sta.
Jyväskyläläisorganisaatio kertoi kevään suunnitelmistaan sen nettisivuilla. Joukkue teki SaiPaan ja Sportiin nähden erilaisen ratkaisun esimerkiksi supertähtien Sami Nikun ja Jerry Turkulaisen kanssa.
– Olemme päättäneet mennä urheilu edellä. Meidän pelaajiemme palvelusten perään on kyselty, mutta haluamme pitää nykyisen joukkueen kasassa ja saattaa keskustelun asiasta täten päätökseensä, toimitusjohtaja Risto Korpela sanoi.
Tiedotteessa kerrottiin, että loppukauden suunnitelmasta palaveerasi JYP Jyväskylä Oy:n johto.
– Seuran tekemä päätös perustuu nimenomaan niihin unelmiin, urheilun tarjoamiin tarinoihin sekä uskoon menestyksestä, jotka ovat urheilussa isoja asioita. Meillä on vahva usko niin pelaajiimme kuin muihin seuran ihmisiin. Uskomme, että meillä on unelma ja unelman eteen tehdään ratkaisuja,
urheilujohtaja Mikko Viitanen sanoi.
JYPin pelit jatkuvat tällä viikolla nimenomaan Sportia ja ensimmäisellä karsiutujan paikalla olevaa Jukureita vastaan. Voisi kaiketi sanoa, että viikon teema on tulos tai ulos tai jotain sinnepäin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tulikuuma KooKoo jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- Kova kolaus: NHL-tähti ei lähde olympialaisiin – Liigasta tuttu mies mukaan!
- Nyt se on varmaa! Näillä ketjuilla Naisleijonat iskee Yhdysvaltoja vastaan
- Jokerit-valmentaja Tomek Valtonen käyttäytyi asiattomasti – pyytää nyt anteeksi
- Kultaleijona sai lähtöpassit NHL:stä – palaa Eurooppaan
- SuomiKiekko: Naisleijonien kaikki pelaajat terveinä!
- Liveseuranta: Naisleijonat kohtaa Yhdysvallat – tässä ovat Suomen kentälliset
- Olympialaisissa uusi norovirustartunta – yksi joukkue eristettiin kokonaan!
- Muistatko? Nämä Leijonien pelaajat on nähty olympialaisissa ennenkin – yksi mies jo kolmatta kertaa mukana
- Tässä on Montrealin ehto Patrik Laineen kauppaamiselle!
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Liveseuranta: Naisleijonien olympia-avaus Kanadaa vastaan peruttu!
- Lähde: TPS-hyökkääjä vaihtaa maisemaa kesken kauden – tässä uusi osoite!
- MM-kultaleijonalle lähtöpassit NHL-seurasta
- Jukurit löi tiskiin uuden hankinnan: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Jokerit-tähti jättää seuran välittömästi – uusi osoite selvillä
- Lähde: Huippukautta pelaava ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan
- Vakava rikosepäily: Kanadan NHL-megalupausta uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Kylmät kävi – Leijonien MM-hyökkääjä ulos NHL:stä
- Patrik Laine kaupataan? Montreal valmis radikaaliin peliliikkeeseen NHL:ssä