JYP on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen maalivahti Topias Leinosen kanssa.

19-vuotias Leinonen pelasi menneellä kaudella JYPin riveissä kahdeksan Liiga-ottelua torjuntaprosentilla 85,8%. Hän pelasi valtaosan kaudesta JYPin U20-joukkueessa, jossa hän torjui 23 ottelussa (88,5%). Lisäksi hän pelasi kaksi ottelua Mestiksessä KeuPa HT:n paidassa (86,8%). Leinonen pelasi jo kaudella 2021-22 neljä ottelua Liigassa.

Leinonen on yksi Suomen suurimpia maalivahtilupauksia. Buffalo Sabres varasi hänet NHL:ään viime kesänä 2. kierroksella numerolla #41. Leinonen voitti viime vuonna MM-pronssia Pikkuleijonien mukana.

– Topias on edelleen nuori kansainvälisen tason lupaus, jossa näemme erittäin paljon potentiaalia kasvaa urheilijana ja jääkiekkoilijana. Uskomme, että hänen tulevaisuutensa on valoisa, JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen kuvailee seuran tiedotteessa.

– Jyväskylässä on hieno juttu meneillään ja tämä on hyvä paikka kehittyä. Seura on lähellä sydäntä ja isäkin on täällä pelannut, joten on hienoa päästä pelaamaan JYPissä seuran 100-vuotisjuhlakaudella, Leinonen sanoo.

JYP Jyväskylä

@JYPJyvaskyla
JYP on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen Topias Leinosen kanssa. 🌪🏒

”Jyväskylässä on hieno juttu meneillään ja tämä on hyvä paikka kehittyä. Seura on lähellä sydäntä ja isäkin on täällä pelannut.”

Lue lisää: jypliiga.fi

#JYPliiga #meollaanJYP #Liiga