Jesse Puljujärvi villitsi kotiyleisön – tehohanat Carolina-paidassa aukesivat vihdoin!

Carolina Hurricanesin Jesse Puljujärven tuskallisen pitkä pisteetön putki päättyi viimein maanantain vastaisen yön NHL-kierroksella New York Islandersia vastaan, kun suomalainen merkkautti 10 pisteettömän ottelun jälkeen ensimmäisen tehomerkintänsä uuden joukkueensa pelipaidassa.
Kakkosketjun laitaan nostettu ”Pulju” tarjoili syötön ketjun keskushyökkääjänä operoineelle Jesperi Kotkaniemelle, joka sivalsi kiekon ohi Ilja Sorokonin ja vei Hurricanesin 1-0-johtoon ottelun puolivälissä. Kotiyleisö antoi pitkään tehojensa kanssa tuskailleelle Puljujärvelle komeat suosionosoitukset kuuluttajan lausuttua miehen nimen maalin syöttäjänä. Hurricanes voitti pelin lopulta maalein 2-1.
13.39 minuuttia ottelussa pelannut Puljujärvi laukoi kahdesti maalia kohti. Taklauksia kertyi tilastoihin kolme kappaletta. Puljun kokonaissaldo tältä kaudelta on nyt 69 ottelua tehoin 5+10=15.
Olli Määttä tehtaili kauden kuudennen maalinsa, kun Detroit Red Wings haki 2-5-vierasvoiton Toronto Maple Leafsistä.
Suomalaispuolustaja karkasi läpiajoon jo ottelun toisella minuutilla ja täräytti kiekon ohi Matt Murrayn. Määttä on nyt kerännyt kauden 72 ottelussaan tehot 6+15=21.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- NHL-mies ei vakuuttanut HIFK:ssa – maisema vaihtuu!
- Huippu-uutinen: Leijoniin noussut hyökkääjä solmi NHL-diilin!
- MM-kultaleijona Jani Lajunen löysi uuden seuran!
- Lehti: TPS naarannut ulkomaalaisvahvistuksen sentteriosastolleen
- MTV: Jokereiden kausikorttimyynti vetää kuin häkä – tällaisista summista puhutaan
- NHL-tähdet kertovat, ketkä ovat parhaita suunsoittajia: ”Muistan sen yhä”
- Jarmo Kekäläinen hankki homofoobikon maineessa olevan venäläispakin – näin GM kommentoi
- ”Ei päätä eikä häntää” – Ville Niemiseltä ankara analyysi Floridasta ja Aleksander Barkovista
- Latvialle historiallisen MM-mitalin ratkaissut puolustaja löysi uuden seuran – siirtyy Pohjois-Amerikasta Eurooppaan
- Liigasta tuttu suomalaishyökkääjä löysi uuden joukkueen – jatkaa uraansa Ruotsissa
- Lähde: Ilveksen ex-maalipyssy on vapautumassa siirtomarkkinoille
- Helsingissä rakennetaan mestarijoukkuetta! HIFK julkaisi nipun tähtisopimuksia
- Hieno kasvutarina! Pakkijärkäle ei kelvannut Mestikseen – pelaa nyt Stanley Cup -finaaleissa
- Nyt se on varmaa! Tässä on mestarivalmentaja Jussi Tapolan seuraava työpaikka
- Mestiksen tehomies siirtyy KHL:ään
- Lehti: TPS naarannut ulkomaalaisvahvistuksen sentteriosastolleen
- Jori Lehterä paljasti Ilta-Sanomille: näistä syistä liigatähti halusi siirtyä HIFK:hon
- HS: HIFK:n urheilujohtajalta yllättävä kommentti Jokereiden Liiga-haaveista
- ”Ei päätä eikä häntää” – Ville Niemiseltä ankara analyysi Floridasta ja Aleksander Barkovista
- MTV: Jokereiden kausikorttimyynti vetää kuin häkä – tällaisista summista puhutaan