KalPan tähtipuolustajalle jatkosopimus kouraan – ”Voimme odottaa todellista tykkikautta!”
Kuopion KalPa on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen tähtipuolustaja Colby Sissonsin, 25, kanssa.
Toista kauttaan Euroopassa pelannut kanadalainen urakoi tällä kaudella 54 runkosarjapelissä ja iski niissä muhkeat tehot 8+24=32 sijoittuen Liigan puolustajien pistepörssissä sijalle 7.
– Colby oli iso osa meidän puolustustamme viime kaudella. Hän otti heti joukkueessa ison roolin ja näemme, että Colby pystyy yhä parantamaan paljon. Odotamme, että hän ottaa ensi kaudella jälleen seuraavat kehitysaskeleensa ja pystyy olemaan entistäkin varmempi kaukalon molemmissa päissä. On todella hienoa, että Colby jatkaa meillä ja on osa joukkuetta myös ensi kaudella” KalPan urheilujohtaja Anssi Laine perustelee sopimusta KalPan tiedotteessa.
– Yli 30 pisteen kausi on puolustajalle todella kova suoritus. Colby tuo jäälle paljon henkilökohtaista taitoa ja oveluutta, mutta sen lisäksi hän iso ja merkittävä persoona kopissa. Colbyn johtajuus kasvoi kauden aikana ja nyt kun ympäristö ja pelin vaatimustaso täällä on Colbylle tuttua, voimme odottaa häneltä todellista tykkikautta, Laine ennakoi tulevaa Liiga-kautta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Faneille herkkua – näin voit seurata Liigan päätöskierrosta ilmaiseksi!
- Liiga-seuran kapteeni uhkasi heittää hanskat tiskiin – näin kävi
- Se oli siinä – Juha Jääskä koki karun kohtalon NHL:ssä
- Toimittaja paljasti: Suomi päätyy radikaaliin ratkaisuun World Cupin suhteen, jos Venäjä on mukana
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään