KooKoolta hurja sopimusuutinen: MM-kultaleijona tarttui haaviin
Kouvolan KooKoo on solminut ensi kautta koskevan sopimuksen TPS:ssä päättyneellä kaudella pelanneen hyökkääjä Arttu Ilomäen, 31, kanssa.
MM-kultaa Leijonien mukana vuonna 2019 voittanut keskushyökkääjä iski päättyneellä kaudella pelaamissaan 58 runkosarjaottelussa tehot 11+18=29.
Ilomäki on edustanut Liigassa aiemmin myös Tapparaa, KalPaa sekä Lukkoa. 473 runkosarjapelissä konkarihyökkääjä on nakutellut tehot 87+182=269. Ilomäen palkintokaapista löytyy yksi Tapparan paidassa voitettu SM-kulta keväältä 2016.
– Omat vahvuuteni ovat vahvasti kiekollisessa pelissä ja pelin ymmärtämisessä ja pyrin parhaani mukaan auttamaan joukkuetta menestymään tulevalla kaudella, Ilomäki kommentoi seuravalintaansa KooKoon tiedotteessa.
– Uskon Artun tuovan varsinkin ylivoimapelaamiseemme johtajuutta kokemuksellaan ja vahvuuksillaan, urheilujohtaja Jarno Kultanen perusteli tuoreinta huippukiinnitystään.
- Liigan pistekuninkaan todellinen taso paljastui Leijonissa – Topi Nättinen HS:lle: ”Kyllä on vielä matkaa”
- NOCCO Hockey Games 2026 (Karjala-turnaus): Uutiset, tulokset ja Leijonien joukkue
- Atro Leppänen: jatko ratkesi!
- Leijonien voittomarssi huipentui – HIFK-tähti upotti Ruotsin
- MM-kisamaalta ilmoitus – ei Venäjä-boikottia
- Ilmaiseksi tv:ssä: Suomi ja Ruotsi iskevät yhteen EHT:llä – tv-lähetysajat ja selostaja
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Leijonat-tähti nousee kohisten NHL-seuran listoilla – ”Todella hyvää palautetta”
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Tässä ovat Leijonien kentälliset Ruotsi-otteluun