Ruotsin kiekkoliitolta outo ratkaisu! Kolme tähtihyökkääjää käännytetty pois MM-kisoista

Ruotsin kiekkoliitto on möhlännyt pahemman kerran MM-joukkueensa kasassa. Euroopassa pelaavista isoista nimistä Lucas Wallmark, Linus Omark ja Anton Lander eivät lähde kisoihin.
Omark kertoo, että häntä ei edes ole kysytty kisajoukkueeseen. Lander oli olympialaisissa Ruotsin toiseksi paras pistemies, mutta häntäkään ei kelpuutettu kisoihin.
– Meillä oli hyvä keskustelu kauden päätteeksi. Mutta minulle sanottiin, että edelläni on muita pelaajia. Olisi ollut hienoa pelata MM-kisoissa, Lander kommentoi Aftonbladetille.
Wallmark oli Ruotsin paras maalintekijä olympialaisissa. Hänenkin kohdallaan kiekkoliitto kämmäsi.
– Olisin halunnut pelata MM-kisoissa. On aina hauskaa pukea maajoukkuepaita päälle ja edustaa maataan. Mutta sain pyynnön kaksi viikkoa sen jälkeen, kun olin pelannut viimeisen pelini, enkä kuullut mitään ennen sitä. Olin jo ehtinyt unohtaa MM-kisat ja tehdä muita suunnitelmia. Kun sain kyselyn Tre Kronorilta, ei ollut mitään selvää ilmoitusta MM-kisoista, vaan pelkästään harjoitusotteluista ennen kisoja. Silloin päätin, että tämä ei ole oikea aika, Wallmark paljastaa.
Wallmark takoi tällä kaudella Sveitsissä 50 otteluun 37 tehopistettä. Omark puolestaan iski Sveitsissä 52 matsiin 56 pistettä.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Liiga-kauden tähdistökentällinen julki! Hirmuista jälkeä tehnyt tähtipuolustaja jäi ulkopuolelle
- ElmoTV: Entinen Kärpät-luotsi nousee Nuorten Leijonien päävalmentajaksi – apuvalmentajina huippunimiä
- Jarmo Kekäläinen hurjastelee NHL:ssä – jälleen iso vaihtokauppa!
- Tappara vahvistaa rivejään jenkkihyökkääjällä: ”Hyvin liikkuva kaveri”
- Kultaleijonan NHL-kaudelle murheellinen päätös – joutuu leikkauspöydälle
- Ville Pokan uusi joukkue selvisi!
- HIFK:n huippulupaus löysi uuden osoitteen
- Jokereiden otteluohjelma selvillä – kausi alkaa jännitysnäytelmällä
- Winnipegille surkeita uutisia! Patrik Laineeseen vaihdetulta tähtihyökkääjältä tyly ilmoitus
- NHL-mies ei vakuuttanut HIFK:ssa – maisema vaihtuu!
- Lehti: TPS naarannut ulkomaalaisvahvistuksen sentteriosastolleen
- MM-kultaleijona Jani Lajunen löysi uuden seuran!
- MTV: Jokereiden kausikorttimyynti vetää kuin häkä – tällaisista summista puhutaan
- NHL-mies ei vakuuttanut HIFK:ssa – maisema vaihtuu!
- HIFK:n huippulupaus löysi uuden osoitteen
- Ville Pokan uusi joukkue selvisi!
- Winnipegille surkeita uutisia! Patrik Laineeseen vaihdetulta tähtihyökkääjältä tyly ilmoitus
- Huippu-uutinen: Leijoniin noussut hyökkääjä solmi NHL-diilin!
- Jarmo Kekäläinen hurjastelee NHL:ssä – jälleen iso vaihtokauppa!
- Jokereiden otteluohjelma selvillä – kausi alkaa jännitysnäytelmällä