Hurja vahvistus! Kärpät kaappasi MM-kultaleijonan SHL:stä – ”Todellinen huippupuolustaja”
Isoja muutoksia tulevan kauden Liiga-miehistöönsä tekevä Oulun Kärpät on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen kevään 2019 MM-kultaleijona Miika Koiviston kanssa.
Koivisto, 32, on tuore Ruotsin mestari. Konkaripuolustaja pelasi kuluvalla kaudella Växjö Lakersin riveissä 50 runkosarjaottelua (3+13=16) ja 17 pudotuspeliä (0+3). Puolustaja voitti Ruotsin mestaruuden nyt toista kertaa peräkkäin.
– Saadaan meille oululaisille tuttu, todellinen huippupuolustaja. Hänen uraansa kun tarkastelee, niin huomataan, että hän on voittanut useammassa eri paikassa, ja hänen mukanaan saadaankin lisää voittamisen kulttuuria arkeen. Hän näyttää hyvää esimerkkiä meidän nuoremmille pelaajille ja tuo oman iloisen persoonansa pukukoppiimme.
– Manu on kaiken kaikkiaan fiksu pelaaja, joka liikuttaa erinomaisesti kiekkoa ja pystyy pelaamaan kaikenlaisissa tilanteissa. Hienoa saada hänet takaisin Ouluun ja Kärppiin, kehitysjohtaja Lasse Kukkonen kommentoi seuran tiedotteessa.
Koivisto on edustanut Liigassa aiemmin Kärppien lisäksi KalPaa, Lukkoa ja Jukureita. Palkintokaapista löytyy myös SM-kulta edelliseltä Kärpät-visiitiltä keväältä 2018.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa
- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus
- Näin Jokereiden Liiga-joukkue rakennettiin: ”Halusimme löytää pelaajia, jotka…”
- Tomek Valtonen ei hätkähdä Liigan superkautta: ”Ei mulle mitään uutta”
- Liigan maalikuningas aloitti heti tykityksen – Tapparalle jäi luu käteen finaalissa
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Liigan maalikuningas aloitti heti tykityksen – Tapparalle jäi luu käteen finaalissa
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa
- Näin Jokereiden Liiga-joukkue rakennettiin: ”Halusimme löytää pelaajia, jotka…”
- Olli Jokisen HIFK: Ei hyvältä näytä