Miro Heiskaselle sateli kovia ylistyssanoja päävalmentajalta: ”Kaikki se pitäisi ottaa huomioon”
Dallas Starsin suomalaistähtipuolustaja Miro Heiskanen pelaa hyvää pudotuspelikevättä NHL:ssä. Hän on kirjauttanut tehopisteet 0+7 kahdeksaan pelaamaansa otteluun.
Stars tasoitti toisen kierroksen pudotuspelisarjan 1-1:een Seattle Krakenia vastaan voittamalla toisen ottelun kotonaan numeroin 4-2. Kyseisessä ottelussa Heiskanen pelasi lähes 29 minuuttia. Heiskasen keskimääräinen peliaika per ottelu on koko NHL:n pudotuspelien korkein lukema: hän pelaa noin 29:45 minuuttia per peli.
– Hän on äärimmäisen kilpailunhaluinen ja haluaa olla koko ajan jäällä tekemässä ratkaisuja. Ei ole tullut tilannetta, jossa hän olisi ottanut taka-askelia. Hän janosi tällaista vastuuta ja nyt kun sitä tulee, hän nauttii siitä, Starsin päävalmentaja Peter DeBoer totesi NHL:n suomenkielisten verkkosivujen mukaan perjantaina joukkueiden viettäessä välipäivää.
DeBoer kehui vuolaasti Heiskasen ominaisuuksia ja monipuolisuutta. Hänen mielestään Heiskaselta löytyy kaikki ne eväät, joiden täytyy löytyä NHL:n parhaalle puolustajalle jaettavalta Norris Trophyn voittajalta.
– Uskon, että Norris Trophyn kuuluu mennä sarjan parhaalle puolustajalle – ei vain puolustajien pisteykköselle. Minusta sellainen puolustaja pelaa parhaita vastaan illasta toiseen, tappaa jäähyjä, pelaa kun maali on tyhjillään, pelaa viime hetkillä, blokkaa laukauksia. Kaikki se pitäisi ottaa huomioon, ja Miron kohdalla jokainen kohta täyttyy, DeBoer kehui.
Tämän kauden Norris Trophyn voittajaehdokkaat ovat Erik Karlsson (82, 25+76=101), Adam Fox (82, 12+60=72) sekä Cale Makar (60, 17+49=66). Heiskanen viimeisteli runkosarjassa 79 otteluun tehopisteet 11+62=73
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Jokerit on Mestiksen mestari – pistetykki upeaan ennätykseen
- Liigan pudotuspeleissä kiusallinen ongelma: ”Vikaa on yritetty korjata koko päivän”
- Iso paljastus Ruotsin MM-joukkueesta!
- Tapparan apuvalmentaja sai työpaikan Ruotsista!
- Imatran Ketterästä kova lausunto: ”Tavoitteena on, että paikka Liigasta tulisi”
- Lukon tyhjennys jatkuu – Joni Ortio ja kaksi täsmävahvistusta pihalle
- HPK:lle järisyttävä takaisku
- SaiPa menettämässä kaksi tähtihyökkääjäänsä
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Lukon tyhjennys jatkuu – Joni Ortio ja kaksi täsmävahvistusta pihalle
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lukon tähtipuolustaja lähtee – IL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Lähde: Tappara värväämässä kanadalaispyssyn SHL:stä!
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- HIFK:ssa käy jälleen ovi – kahdeksan pelaajaa lähtee!
- Lukossa käy ovi – taas yksi pistelinko ulos seurasta
- Kova menetys! Ulkomaalaistähti jättää Lukon