Näkökulma: Marko Anttila on oikeutetusti Leijonakapteeni
Kapteeni isolla C-kirjaimella. Marko Anttila on kaikkea sitä, mitä Leijonkapteenilta vaaditaan. Jukka Jalosen luottopelaaja joutuu todistelemaan paikkaansa MM-kisoissa vuodesta toiseen vaikka näin ei pitäisi olla.
Kapteenia ei tule valita kevyin perustein. Tehtävä on C-kirjainta suurempi ja vaativampi, mutta mikä tekee juuri Anttilasta täysin oikean valinnan kyseiseen tehtävään?
Suuri kansa arvottaa pelaajissa monesti pistesarakkeisiin merkittyjä lukemia, eivätkä pidä neloskentässä pelaavaa usein pisteittäkin jäävää urheilijaa kovinkaan suuressa arvossa.
Lempäälän Jätti on kuitenkin paljon muutakin kuin pelkkä alaketjujen työmyyrä. Viime vuosina maajoukkueessa edukseen esiintynyt Anttila tekee jäällä sitä mitä peli pyytää. Vahvan ja kurinalaisen alivoimapelaamisen lisäksi 203-senttinen Anttila pystyy viidellä viittä vastaankin kiekonriistoihin jo pitkän mailansakin ansiosta.
NHL:ssä tykkikauden pelannut Mikko Rantanen olisi voinut hyvin olla myös sopiva valinta Suomen kapteeniksi, mutta Jalonen on oikeutetusti päättänyt toisin, ja hyvä niin.
Anttila on pelillisten taitojensa lisäksi myös äärimmäisen kova johtaja, joka koppijohtajuutensa lisäksi pystyy ottamaan joukkueensa reppuselkään tiukan paikan tullen. MM-kisojen finaalin alla 38-vuotta täyttävä Anttila riistää ja raastaa sekä tappaa alivoimia. Perusduunarin töitä suurella intohimolla.
Näistä syistä koko kansan Mörkö kantaa oikeutetusti kapteenin merkkiä rinnassaan.
Niko Virolainen
Twitter: @orpmi
- Liigan kuumin pelaaja ulos – Leijonien ketjut julki!
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä
- Liigan kuumin pelaaja ulos – Leijonien ketjut julki!
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!