IS: Loukkaantuminen pilasi suomalaishyökkääjän ainutlaatuisen unelman – olisi päässyt pelaamaan Suomea vastaan MM-kisoissa
Suomalaissyntyinen hyökkääjä Rasmus Kulmala oltaisiin nähty tämän kevään MM-kisoissa, jos hän olisi ollut pelikuntoinen. Tosin Kulmala ei olisi pelannut Suomen paidassa, vaan Unkarin.
28-vuotias Kulmala on pelannut Unkarin sarjassa edelliset kuusi kautta, joista neljä viimeisintä ovat sujuneet Ferencvárosi TC:n joukkueessa. Sen myötä hän on saanut myös Unkarin maajoukkueen edustusoikeuden. Hän pelasi ensimmäiset maaottelunsa Unkarin paidassa viime kaudella ja osallistui myöskin 1. divisioonan A-lohkon MM-kisoihin, joista maa nousi täksi vuodeksi MM-kisatasolle.
Kulmalan oli tarkoitus olla mukana Unkarin joukkueessa kevään MM-kisoissa. Tilaisuus olisi ollut hänelle ainutlaatuinen, sillä Unkari pelaa Tampereen lohkossa, jossa se kohtaa myöskin kisaisäntä Suomen. Kulmala sai kuitenkin Unkarin sarjan pudotuspeleissä aivotärähdyksen, josta hän ei toipunut ajoissa pelikuntoon.
– Ei olisi tehnyt mieli mennä kisoihin, kun olen ollut niin heikossa kunnossa. Mitään ei ole pystynyt tekemään. Mutta olisi ollut aika ainutlaatuinen mahdollisuus, Kulmala sanoi Ilta-Sanomien haastattelussa.
Kulmala pelasi aikanaan Liigassa 122 ottelua (9+9=18) edustaen TPS:ää ja Tapparaa. Toistaiseksi viimeisen kautensa hän pelasi Suomessa kaudella 2015-16.
Kulmala on edustanut urallaan myös Nuoria Leijonia alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa vuonna 2014. Noista kisoista mukaan tarttui U20-maailmanmestaruus.
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun kovasta vahvistuksesta – tämä seura voitti
- Expressen: SHL:n suomalaispakki herätti kiinnostusta useissa seuroissa – ensi kauden osoite ratkeamassa
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- JYPissä tapahtuu iso muutos – tässä seuran uusi toimitusjohtaja!
- HIFK: uusi valmentaja!
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- Sveitsiltä ulostulo Venäjä-kohuun – ei seurannut Suomen linjaa: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- Nyt paljastui – tässä Leijonien uusi maalilaulu!
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- Urheilucast: Anton Lundellille shokki-ilmoitus – Florida tarjosi suomalaisen NHL:n jättikauppaan
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Lähde: Liiga-jumbo löysi uuden vahvistuksen – tehokas jenkkihyökkääjä haaviin
- HIFK: uusi valmentaja!
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!