Leijonat kohtaa tänään Ranskan – tässä ovat vastustajan vaarallisimmat tähdet
Leijonat kohtaa keskiviikkona MM-kisoissa Ranskan. Sarjapisteet tulevat Suomelle todella tarpeeseen kahden tappion jälkeen, joten voitto olisi paikallaan.
Leijonat lähtee otteluun selvänä ennakkosuosikkina, mutta vastustajaa ei ole varaa aliarvioida. Nostamme tässä artikkelissa esiin Ranskan vaarallisimmat pelaajat.
Alexandre Texier, hyökkääjä
Alexandre Texier on Columbus Blue Jacketsin kärkisenttereitä, mutta tällä kaudella hän on pelannut Sveitsin pääsarjassa. Hän keräsi 46 ottelussa tehot 13+22=35. Pehmeäkätinen sentteri on tehnyt MM-kisoissa aiemminkin kovaa jälkeä. Vuonna 2022 hän iski seitsemään otteluun tehot 3+2=5.
Charles Bertrand, hyökkääjä
Charles Bertrandilla on takanaan hieno ura Liigassa. Hän voitti sarjan maalipörssin kaudela 2017-18, kun hän iski Kärpissä 32 häkkiä. Bertrandin tavaramerkki on tulinen lyöntilaukaus. Tällä kaudella hän iskikin Saksan pääsarjassa 44 otteluun tehot 16+19=35.
Louis Boudon, hyökkääjä
24-vuotias Louis Boudon on pelannut jo pitkään Pohjois-Amerikassa. Hän on tehnyt kovaa jälkeä yliopistosarja NCAA:ssa, mutta nyt hän yrittää murtautua myös AHL:ään. Tällä kaudella nuori sentteri keräsi 36 NCAA-ottelussa tehot 10+14=24. MM-kisojen kolmessa ensimmäisessä ottelussa Boudon on nakuttanut tehot 1+1=2.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Nyt se on ohi – SaiPassa pelannut NHL-konkari lopettaa
- Liiga jää taakse – tässä Tapparan mestaripuolustajan uusi osoite
- Nuorten Leijonien tähtihyökkääjä: uusi joukkue!