Rene Fasel sai töitä KHL:stä
Kansainvälisen Jääkiekkoliiton IIHF:n puheenjohtajana 27 vuotta toiminut sveitsiläinen hammaslääkäri Rene Fasel, 73, tekee paluun jääkiekon pariin.
KHL:n presidentti Aleksei Morozov kertoi torstaina venäläiselle Ria Novosti -lehdelle, että Fasel on nimetty KHL:n tuomarikomitean uudeksi johtajaksi.
– Tuomarikomiteaa johtaa jatkossa Rene Fasel. Hän lupasi tulla auttamaan meitä. Hän on kiinnostunut uudesta tehtävästään. Hän on käynyt katsomassa KHL-pelejä, joten hän tiedostaa otteluidemme ja pelaajiemme laadukkuuden. Hän ymmärtää, että tuomaritoimintamme on maailman parhaimmistoa, Morozov sanoi Ria Novostille.
Fasel jätti IIHF:n johtotehtävät vuonna 2021 ja on siitä lähtien elänyt hiljaiseloa jääkiekon suhteen. Venäjän presidentin Vladimir Putinin hyvänä ystävänä tunnettu sveitsiläinen sai viime helmikuussa Venäjän kansalaisuuden.
Iltalehti uutisoi tällä viikolla venäläissivusto Interfaxin tietoihin perustuen, että Fasel on aloittanut vastikään Venäjällä omenabisneksen. Entisestä IIHF-pomosta tuli tämän vuoden alussa Alma Holding Llc:n suurin osakas 54 prosentin osuudellaan. Omenatuotantoyhtiöstä loppuosuuden omistaa Venäjän rikkaimpiin ihmisiin lukeutuvan oligarkin Gennadi Timtshenkon Volga Group Agro. Iltalehden mukaan osuuden myöntäminen Faselille voi hyvinkin olla venäläisten kiitoslahja vuosia jatkuneesta yhteistyöstä.
Euroopan kiekkopiireissä Faselin maine alkaa olla Venäjä-kytkösten myötä rapistunut, eikä hän ole enää tervetullut IIHF:n alaisiin tapahtumiin. Fasel yritti keväänä 2022 tulla katsomaan Tampereelle MM-kisoja, mutta Suomen Jääkiekkoliiton entisen puheenjohtajan Kalervo Kummolan mukaan sveitsiläisen aikeet oli tyrmätty nopeasti turvamiehillä uhaten.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Faneille herkkua – näin voit seurata Liigan päätöskierrosta ilmaiseksi!
- Liiga-seuran kapteeni uhkasi heittää hanskat tiskiin – näin kävi
- Se oli siinä – Juha Jääskä koki karun kohtalon NHL:ssä
- Toimittaja paljasti: Suomi päätyy radikaaliin ratkaisuun World Cupin suhteen, jos Venäjä on mukana
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään