KooKoo kiinnitti taiturimaisen kanukkihyökkääjän – voittanut saman MVP-pystin Sidney Crosbyn ja Mario Lemieux’n kanssa!
Kouvolan KooKoo vahvistuu tulevalla Liiga-kaudella kanadalaishyökkääjä Ben Tardifilla, 23.
Ranskaa äidinkielenään puhuvan 178-senttisen laitahyökkääjän sopimus on yksivuotinen. Quebecin osavaltiosta kotoisin oleva Tardif on pelannut viimeiset kaksi kautta Pohjois-Amerikassa ECHL- ja AHL-sarjoja.
– Tardif on taitava laitahyökkääjä, joka hakeutuu aktiivisesti pelattavaksi ja näkee kentän erinomaisesti. Hän pystyy tarvittaessa myös pelaamaan keskushyökkääjänä, mikä antaa meille lisää mahdollisuuksia kokoonpanon suhteen, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kertoo seuran tiedotteessa.
Kaudella 2021–2022 Tardif pelasi yhdessä KooKoon puolustaja Charle-Edouard D’Astousin kanssa Utah Grizzliesissä ja jälki oli vakuuttavaa. Tardif ja D’Astous muodostivat vaarallisen tutkaparin ja kaksikko sijoittui joukkueen sisäisen pistepörssin sijoille yksi ja kaksi sekä runkosarjassa että pudotuspeleissä.
– Seurasimme Beniä tarkasti viime talvena ja keskustelimme hänestä paljon myös Charlen (D’Astous) kanssa. Hän on varmasti yleisölle kiinnostava pelaaja seurattavaksi, sillä parhaimmillaan artistisuutta löytyy rutkasti, Kultanen lisää.
Kaudella 2020–2021 Tardif voitti Tigresin riveissä QMJHL:n mestaruuden voittaen samalla arvostetun Guy Lafreur- palkinnon, joka ojennetaan pudotuspelien arvokkaimmalle pelaajalle. Samaisen palkinnon ovat voittaneet vuosien saatossa NHL-supertähdet, kuten Sidney Crosby, Claude Giroux, Jonathan Huberdeau ja Mario Lemieux.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Liiga-tähti sivussa MM-kokoonpanosta – tässä syy
- MM-kisojen ensimmäinen putoajamaa selvillä
- Näkökulma: MM-kisat ovat isoissa ongelmissa – tällä muutoksella kaikki olisi korjattu
- Leijonien aloittava maalivahti selvisi – tällä kokoonpanolla Itävallan kimppuun!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa – löysi heti uuden työn
- Tämä asia MM-kisoissa yllätti Jussi Tapolan: ”Ei ole vähään aikaan ollut”
- Tässä Leijonien duunariketjun salaisuus – Waltteri Merelä hehkuttaa: ”Äärimmäisen hyvä”
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Ovi käy: KooKoo menettää tähtipelaajansa – huhut vievät kilpailijan leiriin!
- Näkökulma: Ruotsi on jo vuosia kaivanut verta nenästään – nyt se saa, mitä tilaa
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MTV: Yksi Leijonien pelaaja on lyönyt Karri Kiven ällikällä – ”Ylittänyt odotukset”
- Ruotsalaiset raivona – Jukka Jalonen joutui vastaamaan: ”En nähnyt”
- Latvia jysäytti sensaation!
- Jokerit-tähti näki kaiken – Ruotsin MM-joukkueessa raju välikohtaus!