Näkökulma: Latvian historiallinen MM-mitali on parasta, mitä jääkiekossa on hetkeen koettu

Latvia saavutti jääkiekon MM-kisoissa historiansa ensimmäisen mitalin. Latvialaisten tarina on parasta, mitä jääkiekossa on hetkeen koettu, kirjoittaa Leijonat.comin toimittaja Miikka Lahtinen.
Tampereella sijaitseva Nokia Arena muuttui sunnuntaina latvialaisten kotiareenaksi, kun tuhannet latvialaiset pitivät loistavasti tunnelmaa yllä läpi pronssiottelun. Ottelussa oli parempi tunnelma kuin missään aiemmassa Tampereella pelatussa MM-ottelussa.
Lopullisesti Nokia Arena repesi liitoksistaan jatkoajalla ajassa 61.22, kun Kristians Rubins vastasi latvialaisen kiekkohistorian tärkeimmästä osumasta. Rubinsin maalin jälkeen huutomyrsky oli valtaisa. Latvialaisten voitto toi areenalle sellaisen tunnelman, mitä olen harvemmin saanut todistaa paikan päällä missään urheilutapahtumassa.
Voitto oli latvialaisille selvästikin niin jättimäinen asia, että sitä on vaikea edes sanoin kuvailla. Mikäli olit juhlimassa Suomen ensimmäistä MM-kultaa vuonna 1995, niin pääset ehkä lähelle latvialaisten tunteita.
Ottelun jälkeen fanien, pelaajien ja valmentajien aito ilo ja onnen kyyneleet olivat jotain sellaista, mitä ei ihan joka päivä pääse todistamaan vierestä. Tätä Latvian tarinaa ei tulla unohtamaan koskaan.
Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV Urheilu: Pelicans-tähti Iikka Kangasniemi siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- IL: HIFK-supertähdeltä karu paljastus jatkosopimusneuvotteluista
- Tre Kronor -tähti puolustelee pelaamistaan KHL:ssä – haukkuu länsimediat: ”Painajaismaista”
- Lähde: Tässäkö Rikard Grönborgin seuraava osoite?
- Jatkoaika: Sopimus purettu – Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti merkittävän yhteistyökumppanin
- Tältä näyttää HPK:n kapteenisto tulevalla kaudella
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue viiden maan turnaukseen
- Pikkuleijonien turnaukselle synkkä päätös
- Oho! Leijonat-valmentaja sai huippupestin NHL:stä
- Kärpät murskavoittoon Ruotsissa – ulkomaalaisvahvistus mässäili hirmutehot
- Aitio: Jokerit valmistelee kulisseissa isoa peliliikettä!
- Oho! Leijonat-valmentaja sai huippupestin NHL:stä
- Pikkuleijonilla käsittämätön sulaminen! Pronssiottelu kutsuu
- Kärpät murskavoittoon Ruotsissa – ulkomaalaisvahvistus mässäili hirmutehot
- Jokerien pistetykki löysi uuden seuran!
- Jatkoaika: Sopimus purettu – Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti merkittävän yhteistyökumppanin
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue viiden maan turnaukseen
- Lähde: Tässäkö Rikard Grönborgin seuraava osoite?
- MTV: Saako Liiga-seura pidettyään kiinni tähtipakistaan? ”Keskusteluyhteys on ollut koko ajan päällä”
- Pikkuleijonien turnaukselle synkkä päätös