Ruotsalaistähti teki pasinurmiset NHL-mestaruusjuhlissa – piti sekavan puheen, jossa kirosanat lentelivät
Ruotsalaishyökkääjä William Karlssonilla on kulkenut lujaa Stanley Cup -mestaruusjuhlissa.
Karlsson toi monille mieleen Leijonat-valmentaja Pasi Nurmisen, kun hän saapui lavalle kansanjuhlaan. Vahvassa humalatilassa ollut ruotsalainen mätkähti alas portaissa, mutta ei onneksi loukannut itseään. Samaan tapaan Nurminen kaatui tultuaan alas lentokoneen portaita vuoden 2011 kultahuumassa.
Karlssonin temput eivät kuitenkaan jääneet siihen. Hän piti pitkän ja sekavan puheen joukkuekaveri Jonathan Marchesseault’sta, minkä aikana Vegasin mediahenkilökunta yritti useaan otteeseen ottaa häneltä mikkiä pois.
– Hän on ollut täällä ensimmäisestä päivästä alkaen. Tekin olette olleet täällä ensimmäisestä päivästä alkaen. Ensimmäisessä pelissä pelasimme Arizonaa vastaan ja hakkasimme heistä paskat pihalle. En tehnyt pisteitä, mutta se on ok. Olin ekana vuonna aika vitun hyvä, Karlsson sanoi ja teki rivon eleen.
Tässä vaiheessa puheenvuoroa yritettiin antaa Marchessault’lle, mutta Karlsson halusi vielä jatkaa puhettaan. Lopulta ruotsalainen kannettiin pois lavalta.
Voit katsoa Karlssonin ”ilmaveivin” ja puheen alta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!