Leijonat-legenda Jarmo Myllys paljastaa podcastissa: Seura kielsi Liiga-nousun – ”Seurajohto tuli koppiin ja sanoi…”
Leijonien vuoden 1995 legendaarisen MM-kultajoukkueen tähtimaalivahti Jarmo Myllys muistelee HockeyMonkeyn vapaapäivä -podcastissa kautta 1992-93, jolloin NHL:stä yllättäen silloiseen 1. divisioonaan ja KooKoohon siirtynyt maalivahti oli lähellä Liiga-nousua seuransa kanssa.
KooKoon seurajohto löi kuitenkin käsijarrun päälle ratkaisevalla hetkellä kesken Liiga-karsintojen.
– Se kausi KooKoossa oli ihan huippu meiltä. Pelattiin todella hyvä kausi ja mentiin Liiga-karsintoihin. Siitä jäi sellaiset muistot, että harvoin jääkiekkoyhteisössä tapahtuu tämmöistä.
– Pelattiin Liiga-karsintaa Lahden Reipasta vastaan ja voitettiin eka peli Lahdessa. Toinen peli on Kouvolassa. Meillä on mahdollisuus nousta Liigaan jos me voitetaan. Johdettiin toista peliä toisen erän jälkeen 5-2, niin seurajohto tulee koppiin ja sanoo, että ”hei, me ei voida nousta Liigaan, meidän pitää hävitä tää peli”.
– Ajattelin että jumalauta, me johdetaan 5-2 ja pitikö meidän hävitä se peli kahdella maalilla, kun siihen laskettiin vielä se maaliero. Lopulta peli päättyi 5-7. Ei niitä laukauksiakaan tullut kokoajan ja sitten sun piti kuitenkin hörpätä viisi maalia viimeiseen erään. Olishan sen voinut ilmoittaa sitten jo etukäteen, Myllys päivittelee 30 vuotta myöhemmin.
– Se on jäänyt mieleen, että ei jumalauta, eihän tää voi olla totta, Myllys muistelee.
Voit kuunnella Myllyksen koko haastattelun Ilmari Pitkäsen juontamassa podcastissa kokonaisuudessaan täältä.
- Liigan kuumin pelaaja ulos – Leijonien ketjut julki!
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä
- Liigan kuumin pelaaja ulos – Leijonien ketjut julki!
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!