Huippusiirto! Kultaleijona Petteri Lindbohm palaa Liigaan pitkällä sopimuksella
HIFK tiedottaa Bättre Folkissa tehneensä peräti kolmen vuoden mittaisen sopimuksen suomalaispuolustaja Petteri Lindbohmin kanssa. Sopimus sisältää ulkomaan optiot kahdesta jälkimmäisestä kaudesta.
29-vuotias Lindbohm pelasi viime kauden Ruotsin SHL:ssä Frölunda HC:n riveissä. Hän kirjautti runkosarjassa 52 otteluun tehopisteet 6+8=14 ja pudotuspeleissä 13 otteluun pisteet 0+2.
– Fiilis on ihan loistava. Pääsen hyppäämään mukaan huippujoukkueeseen jossa on todella hyvä meininki. Viime vuodet ovat olleet kiireisiä, ja viime keväänä ajatus kotona asumisesta kirkastui. Perhe-elämän sovittaminen aina uuteen osoitteeseen ja ympäristöön on haastavaa, sanoo Lindbohm HIFK:n tiedotteessa
Lindbohm nähtiin viimeksi Liiga-jäillä kaudella 2013-14. Hän on pelannut Liigassa yhteensä 72 ottelua (1+9) Jokerien ja Ässien paidassa.
Liigasta lähdettyään Lindbohm on pelannut NHL:ssä St. Louis Bluesin ja Florida Panthersin riveissä, AHL:ssä Chicago Wolvesissa, Sveitsin NL:ssä Lausanne HC:ssa ja EHC Biel-Biennessä sekä KHL:ssä Jokerien riveissä. Lisäksi Lindbohmin palkintokaapista löytyy Leijonien paidassa voitetut olympiakulta, maailmanmestaruus ja MM-hopea.
Lindbohm on alkujaan HIFK:n omia kasvatteja.
– Meidän oli reagoitava alkuviikon uutisiin, ja mielestäni onnistuimme siinä. Olemme olleet Petterin kanssa yhteydessä aiemminkin, ja on hienoa, että hän päätti tulla HIFK:hon. Petteri tuo kokemuksellaan ja luotettavuudellaan joukkueeseen loistavan lisän, sanoo HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen.
LUE MYÖS: HIFK hankki pakkivahvistuksen Pohjois-Amerikasta: ”Saamme erittäin monipuolisen puolustajan”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Näin Jokereiden Liiga-joukkue rakennettiin: ”Halusimme löytää pelaajia, jotka…”
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa
