Tshekkipuolustaja Libor Sulak on viihtynyt KHL:ssä senkin jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Viime kaudella taitava pakki iski Admiral Vladivostokin paidassa 67 otteluun tehot 13+27=40. Hän on toiminut kaksi kautta myös joukkueen kapteenina.

Tshekissä Sulakin ratkaisu pysyä Venäjällä herätti vihaa.

– Vuosi sitten sain kaikenlaisia uhkauksia sosiaalisessa mediassa. Nyt sieltä ei kuulu enää mitään. Ehkä yksi tai kaksi viestiä joskus. Kun olen kotikaupungissani, kukaan ei koskaan tule häiritsemään tai mitään sellaista, Sulak kertoo SportsExpressenille.

Tshekin maajoukkue teki kovan päätöksen ja jätti KHL:ssä pelanneen Sulakin ulos MM-kisoista.

– Se oli vaikeaa. Joskus näin käy, ja sen kanssa on elettävä. Joten seuraan maajoukkuettamme lasteni kanssa katsomosta käsin, Sulak kertoo.

Sulak on omien sanojensa mukaan tehnyt sovinnon kiekkoliiton kanssa, mutta antaa silti varsin katkeran viestin kotimaahansa.

– Ei minulle soita sieltä enää oikein kukaan. Ja jos soittaakin, en puhu heille. Lyön luurin korvaan ja sillä selvä.

Suomessa Sulak on pelannut Pelicansissa, KooKoossa ja Kärpissä.