Aarne Talvitie debytoi Liigassa – nuorten MM-kultakapteeni paljastaa parhaan ominaisuutensa: ”Minulle luontainen juttu”
Suomen alle 20-vuotiaiden vuoden 2019 MM-kultajoukkueen kapteeni Aarne Talvitie pelaa pian alkavalla kaudella ensimmäistä kertaa urallaan Liigassa.
Pohjois-Amerikan yliopistopolun läpi käynyt New Jersey Devilsin 6. kierroksen varaus myöntää ottaneensa jo isoa roolia myös uuden seuransa TPS:n kopissa.
– Olen päässyt tuomaan johtajuutta esiin. Tuntuu, että se on minulle luontainen juttu, Talvitie myöntää Liigan kotisivuilla.
Suurelle yleisölle Pohjois-Amerikan vuosiensa myötä toistaiseksi varsin tuntematon pelaaja aikoo tuoda TPS:n hyökkäykseen ennen kaikkea energiaa.
– Olen monipuolinen ja pystyn pelaamaan monia eri tilanteita: ylivoimaa, alivoimaa ja aloituksia. Pyrin tekemään kovaa duunia. Olen energinen pelaaja.
Kiekollinen pelaaminen nousee Talvitien mukaan TPS:n tulevan kauden pääaiheeksi.
– Pitää pysyä kiekossa, eikä saa hätäillä. Kiekon kanssa pitää myös liikkua, muuten vastustaja tulee aika nopeasti kroppaan kiinni. Pelityyli vaatii paljon työtä, mutta jos se saadaan pidettyä, tulee mahdollisuuksia, hyökkääjä listaa.
Talvitie pelasi viime kaudella AHL:ssä, jossa hyökkääjä iski 58 ottelussa tehot 3+11=14.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Päätös tehty Naisleijonien ottelusta Kanadaa vastaan!
- Vain nämä Naisleijonat ovat pelikelpoisia – joukkueen GM kertoi uutta tietoa säännöistä!
- Lähde: TPS-hyökkääjä vaihtaa maisemaa kesken kauden – tässä uusi osoite!
- NHL-tähtipuolustaja telottiin kammotaklauksella – olympialaiset vaarasssa? ”Brutaalia”
- Karmea tilanne! Vain kymmenen pelaajaa ilmestyi Naisleijonien harjoituksiin – luovutus Kanadaa vastaan?
- Jokerit-tähti jättää seuran välittömästi – uusi osoite selvillä
- Kokoonpanoon palannut Anton Lundell liekeissä – päävalmentajalta hurjaa puhetta
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Liveseuranta: Naisleijonien olympia-avaus Kanadaa vastaan peruttu!
- Vakava rikosepäily: Kanadan NHL-megalupausta uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Aleksander Barkovista huippu-uutinen!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- SK: Joni Ortio vaihtaa Liiga-seuraa!
- Tanskan mestari Markus Oden palaa Suomeen – tässä uusi seura
- Toimittaja: Jokerien pistetykki lähtee yllättäen seurasta
- JYPiltä karu päivitys – maalipörssin kärkimies Leevi Tukiainen pitkään sivussa!
- Oho! Ilves lainaa puolustajansa toiseen Liiga-seuraan
- Liiga-seuran huippulupaus siirtyy Vaasan Sporttiin!