MTV Urheilu: Ainakin nämä miehet olivat vaihtoehtona Kärppien urheilujohtajan pestiin – oululaiset havittelivat toisen Liiga-seuran pomoa
Oulun Kärpät kertoi tiistaina pestanneensa uuden urheilujohtajan. Kyseiseen pestiin valittiin Mikko Myllykoski. Lue aiheesta lisää täältä.
Kuukausia kestäneen rekrytointiprosessin aikana Kärpillä oli useampia vaihtoehtoja urheilujohtajan paikalle ja tiedusteluita ennätettiin tekemään monille ihmisille. MTV Urheilun tietojen mukaan Kärpät tavoitteli muun muassa Lukon nykyistä urheilujohtaja Kalle Sahlstedtia.
Sahlstedt on toiminut Lukon urheilujohtajana kaudesta 2017-18 lähtien. Hänen johdollaan Lukko voitti Suomen mestaruuden vuonna 2021. Sahlstedt edusti pelaajaurallaan Kärppiä kaudet 2005-08 ja voitti seurassa Suomen mestaruudet vuosina 2007 ja 2008.
Myös Kärppien kehitysjohtajaksi viime kaudeksi pestattu Lasse Kukkonen oli yksi vaihtoehto uudeksi urheilujohtajaksi. Hän hoiti urheilujohtajan virkaa sen jälkeen, kun Harri Aho irtisanoutui tehtävästään viime keväänä. Kukkonen ei kuitenkaan kokenut olevansa vielä valmis kyseiseen tehtävään.
Yhtenä ehdokkaana huhuissa pyöri myöskin Kärppien oma kasvatti Jussi Jokinen. Hän kuuluu kuitenkin lehtitietojen mukaan tällä kaudella Nuorten Leijonien valmennustiimiin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!