Joonas Korpisalo saa ylistystä uusilta seuratovereiltaan: ”Tiedän, mikä hän on miehiään”
Suomalaismaalivahti Joonas Korpisalo siirtyi kesällä uuteen NHL-seuraan. Viime keväänä Los Angeles Kingsissä pelannut Korpisalo teki Ottawa Senatorsin kanssa viiden vuoden ja 20 miljoonan dollarin sopimuksen, joka takaa hänelle neljän miljoonan dollarin keskimääräiset kausitienestit.
29-vuotias Korpisalo tulee alkavalla kaudella muodostamaan Senatorsin maalivahtitandemin ruotsalaisen Anton Forsbergin kanssa. Kaksikko tuntee toisensa hyvin jo takavuosilta, nimittäin he edustivat kausina 2015-17 Columbus Blue Jacketsia ja olivat voittamassa sen farmiseura Lake Erie Monstersissa AHL-mestaruutta vuonna 2016.
Viime kaudella Senatorsin maalivahtipeli ailahteli rajusti. Joukkueen maalilla nähtiin kaikkiaan jopa seitsemän eri maalivahtia. Senatorsin supertähti Tim Stützle luottaakin siihen, että Korpisalon hankkiminen seuraan oli juuri sitä, mitä joukkue tarvitsi.
– Uskon, että he (Korpisalo ja Forsberg) pelaavat hyvin yhteen, ja se on meille tärkeää. Kun he toimivat yhdessä, kumpikaan ei ole kateellinen toiselle, kun ei itse ole pelivuorossa. He tukevat toisiaan. Sitä tarvitsemme, ja siksi Korpisalon saapuminen on tärkeää, Stützle sanoi NHL:n suomenkielisten verkkosivujen mukaan.
Stützle uskoo, että Korpisalon ja Forsbergin yhteinen historia tulee olemaan hyödyksi myöskin Senatorsille.
– Suomalaiset ja ruotsalaiset saattavat tulla hyvin toimeen keskenään. Uskon, että kaksi skandinaavia muodostaa meille vahvan tandemin. Olen kuullut paljon hyviä asioita Korpisalosta ja siitä, kuinka kova hän on tekemään hommia. Forsberg on samanlainen. Hän yksi eniten töitä tekevistä pelaajista, jonka tiedän.
Senatorsin ruotsalaispuolustaja Erik Brännström on tyytyväinen siihen, että Korpisalo edustaa nyt samaa joukkuetta hänen kanssaan.
– Meillä on nyt loistava pari maalilla. Olen pelannut Korpisaloa vastaan, joten totta kai tiedän, mikä hän on miehiään, Brännström kiteytti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kari Jalonen sai upean kunnianosoituksen!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Kaapo Kakko iski vahvat tehot NHL:ssä
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Jokerifanit käänsivät takkinsa!
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan