Puretaanko Pelicans-konkarin sopimus? Päävalmentajan kommentti kiihdytti huhumyllyä
Pelicansin konkaripuolustaja Mikko Niemelä, 33, on ollut viimeiset kaksi ottelua sivussa lahtelaisten kokoonpanosta. Pelicansin loukkaantumisraportin mukaan Niemelä ei kuitenkaan ole loukkaantunut.
Niemelän poissaolo harmitti lauantaina kärppäfaneja Oulussa, sillä puolustajaa varten oli tehty kannattajapaitojakin. Niemelä on pelannut pitkästä urastaan pääosan Kärpissä ja voittanut seurassa kolme mestaruuttakin.
Pelicansin päävalmentaja Tommi Niemelältä kysyttiin konkaripakin poissaolosta.
– Ei minulla ole siihen mitään kommentoitavaa. Hän ei ole meidän kokoonpanossa, eikä ollut reisussakaan mukana, päävalmentaja Niemelä sanoi toimittaja Janne Onnelan mukaan.
Reissulla Niemelä viittaa vieraspelimatkaan Italiaan. Pelicans kohtasi tällä viikolla HC Bolzanon CHL:ssä, eikä Mikko Niemelä ollut tuossakaan ottelussa pelaavassa kokoonpanossa.
Lahdessa on huhuttu jo ennen päävalmentajankin kommenttia, että Niemelän sopimusta oltaisiin purkamassa. Hän on esiintynyt tällä kaudella 11 Liiga-ottelussa tehoin 0+1. Tehotilasto on kolme pykälää pakkasella.
LUE MYÖS: Lähde: Kärpät vahvistuu ruotsalaisella AHL-pyssyllä – ei kelvannut SHL:ään
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Antti Pennaselta iso päätös – Jesse Puljujärvelle kova kohtalo MM-kisoissa
- LIVESEURANTA: Suomi-USA – Leijonat kohtaa hallitsevan maailmanmestarin
- Antti Pennanen nosti esiin huiman tilaston Suomen pelistä: ”Kova suoritus”
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa USA:n – tv-lähetykset ja selostaja
- Aatu Räty odottaa innolla yhden USA-pelaajan kohtaamista: ”Katotaan, kumpi on kovempi jätkä”
- Mikael Granlundin saapumisesta iso paljastus
- Maalivahti vaihtuu – tässä Leijonien kentälliset USA-otteluun!
- Leijonista iso uutinen – tämän miehen kisapassi leimattiin!
- UC: Teuvo Teräväinen olisi halunnut jatkaa MM-kisoissa – sitten tuli käsky
- MM-kisoissa jättiyllätys – sankarivahdille makoisa päänahka: ”Toivon, ettei autoani sytytetä tuleen”
- LIVESEURANTA: Leijonat kaatoi Unkarin ja jatkaa puhtaalla pelillä!
- Antti Pennaselta iso paljastus Mikael Granlundista
- UC: Teuvo Teräväinen olisi halunnut jatkaa MM-kisoissa – sitten tuli käsky
- MTV:n ohjeistus Elisan asiakkaille – näin saat jääkiekon MM-ottelut näkyviin
- Jymypaukku! MM-kisoissa jättimäinen yllätys
- Maalivahti vaihtuu – tässä Leijonien kentälliset USA-otteluun!
- Jussi Jokinen sanoi Viaplaylla suoraan kuka pitäisi istuttaa Teräväisen tilalle: ”Kuin nenä päähän”
- Leijonista iso uutinen – tämän miehen kisapassi leimattiin!
- Liigan hopeamitalisti KooKoo löi pöytään kaksi sopimusuutista – teki ison kiinnityksen
- Unkarin pelaaja teki erikoisen huomion Leijonista: ”Hassu juttu”